Yksi Sitran kuntaohjelman tavoitteista on selvittää ja kehittää palvelusetelin käyttöä kunnissa. Asiasta keskusteltaessa puolesta-vastaan -jakolinja on mennyt oikean ja vasemman puolen välissä. Olen itse suhtautunut asiaan aika skeptisesti; Suomessa on vain harvoja sellaisia seutuja, joissa setelinsaaja olisi todellisen valintatilanteen edessä palveluntarjoajia valitessaan ja kuntapalveluissa olisi muutakin kehitettävää.

Ensimmäiset ohjelman tuottamat tulokset kansainvälisistä vertailuista alkavat olla selvillä. Yhtenä referenssinä on hyvä mainita Tukholman seudun kaihileikkaukset, joissa noin neljästätoistatuhannesta leikatusta kymmenen on käyttänyt setelin tuomaa mahdollisuutta valita. Maassa, jossa kansalaisia ei Ruotsin tavoin ole opetettu päättämään omien eläkerahojen sijoittamisesta itse, voisi olettaa valinnanmahdollisuuden käyttäjien määrän olevan vielä vähäisempi.

Varmaan onkin niin, että vaativissa leikkauksissa palveluseteli ei ole oikea kehityssuunta. Terveysasioissa ihmiset luottavat lääkäriin ja lääkärin osaamiseen. Setelillä voi kuitenkin olla paikkansa erilaisissa sosiaalipalveluissa ja kenties ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossakin. Espoossa seteliä kokeillaan Vastaamo-hankkeessa sekä osin myös vammaispalveluissa, tulee olemaan mielenkiintoista aikanaan kuulla niiden kokeilujen tuloksista.

Pääkaupunkiseudun palveluyhteistyö ottaa taas kukonaskelen eteenpäin, jos tänään kaupunginhallituksen käsittelyssä oleva ehdotus yhteisistä päivystyspalveluista hyväksytään. Tähän asti juuri päivystys on ollut hankalaa, kun ensin täytyy selvittää, mihin täytyy hakeutua ja seuraavaksi miten sinne pääsee.

Toistaiseksi espoolaisten on virka-ajan ulkopuolella sairastuttuaan ollut pakko lähteä Jorviin. Sen sijainti on toki Espoossa keskeinen, käytännössä se on siis kaukana kaikesta. Aprillipäivästä eteenpäin päivystykseen voi hakeutua myös esimerkiksi Haartmanin sairaalaan Meilahteen. Lapsiperheitä puolestaan helpottanee mahdollisuus käyttää HYKS:n Lasten ja nuorten sairaalan päivystystä. Lisää tällaista!

Espoon kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen ilmoitti maanantaina eläkkeelle jäämisestään tämän vuoden lopussa, päinvastaisista puheista huolimatta aivan riittävän ajoissa jotta Espoossa voidaan sekä selvittää että ottaa käyttöön joku muukin malli kuin perinteinen virkakaupunginjohtaja.

Suomalaisen torsopormestarimallin, siis valtuuston keskuudestaan valitseman pormestarin, ohella on nimittäin muitakin käytännön vaihtoehtoja johtaa ja ohjata kaupunkia hyvässä synkronissa poliittisen johdon hyväksymän strategian kanssa. Kaupungin sisäisessä johtamisessa tarvitaan poliittisten linjojen ja hallinnon nykyistä parempaa yhteensovittamista. Helsingin johtomalli on tästä yksi esimerkki: kaupungin ylin johto koostuu (entisistä) poliitikoista virkauralla ylenneiden hallintoihmisten sijaan. Jokaisella on osaava ja pätevä esikunta taustallaan. Espoossa viimeisin askel on ollut päinvastainen: kaupunginjohtajan ja toimialajohtajien tehtävät muutettiin määräaikaisista vakinaisiksi pari vuotta sitten. Espoon nykyiset johtajat ovat virkauraa pitkin edenneitä, päteviä ihmisiä. Kuitenkin näkisin, että tehtävä olisi riittävän houkutteleva määräaikaisenakin, oli nimike sitten pormestari tai kaupunginjohtaja.

Yksi asia uuden johtajan valinnassa on kuitenkin ylitse sisäisenkin johtajuuden: Espoon kaupunginjohtajan on kyettävä uskottavasti pitämään Espoon ja kaupunkiseutujen puolta valtion tasausjärjestelmän kanssa painittaessa. Tätä varten tulevalla johtajalla tulee olla vahva näkemys ja vankka verkosto. Muuten on vaarana, että pääkaupunkiseudun sisäiset klikit syövät kaiken energian ja valtakunnallinen talouspolitiikka jää varjoon, jolloin tilanne jopa pahenee muiden kuntien ahdingon syvenemisen myötä

Espoo ottaa käyttöön Espoo-lisän leikkauksen myötä päivähoitopaikkatakuun tammikuun alusta lukien. Lapsen voi siis ottaa pois päiväkodista ja viedä takaisin samaan tuttuun päiväkotiin elokuussa, vaatimuksena vain että hoitopaikka on ollut olemassa neljä kuukautta ja myös tauko kestää neljä kuukautta. Tämä on erinomainen asia, josta päätös olisi tietysti ollut johdonmukaista tehdä samalla kuin budjetissa linjattiin Espoo-lisästä.

Ennuste ensi vuodelle on, että kaupungin päiväkodeissa on kaikkiaan 9151 lasta ja perhepäivähoidossa 1382 lasta. Espoo kuitenkin ostaa osan päiväkotipaikoista ostopalveluna, kaikkiaan ensi vuodelle 2245 lapselle. Ostopalvelupäiväkotipaikat jaetaan samoin ehdoin ja samalta luukulta kuin kaupungin omatkin, mutta takuu ei koske näitä paikkoja. Kahdeksantoista prosenttia hoitolapsista on siis takuun ulkopuolella, eikä tilanne tule virkamiesjohdon tai ao. lautakunnan puheenjohtajan mukaan korjaantumaan ennen tammikuuta ja Espoo-lisän leikkausta.

Espoo-lisän leikkauksella haetaan noin seitsemän miljoonan vuotuisia säästöjä, ehdottomasti tavoittelemisen arvoinen summa. Jokainen kuukausi noiden 2245 lapsen osalta maksaa kuitenkin vanhemmille Espoo-lisän menetyksenä puoli miljoonaa. Jotenkin tämä asia täytyy korjata, ja pian.

Trilogia paisui neliosaiseksi. Halusin nimittäin vielä laskeskella, miltä Ventti näyttäisi Espoossa, kun oletetaan että vaalitapa olisi nykyinen ja äänet jakaantuisivat puolueittain sekä ehdokkaittain samoin kuin 2008 vaaleissa.

Espoon Ventin kokoonpano olisi seuraavanlainen: Kokoomus yhdeksän paikkaa (nyt 26/67); Vihreät (11/67), SDP (9/67) ja PerusS (7/67) kolme paikkaa kukin; Svenska folkpartiet kaksi (6/67) ja Keskusta (3/67) yksi paikka. Nykyisistä valtuustoryhmistä Vasemmistoliitto (2/67), Köyhien asialla (1/67) ja Kristillisdemokraatit (2/67) putoaisivat kokonaan pois. Nimilista olisi seuraava:

Matikainen-Kallström Marjo (kok), Mäkelä Jukka (kok), Kasvi Jyrki (vihr), Guzenina-Richardson Maria (sd), Lauslahti Sanna (kok), Soini Timo (ps), Hemming Hanna-Leena (kok), Gestrin Christina (sfp), Karimäki Johanna (vihr), Markkula Markku (kok), Sistonen Markku (sd), Niemi Marika (kok), Byman Kurt (ps), Kauma Pia (kok), Elo Tiina (vihr), Särkijärvi Jouni (kok), Almqvist Fredrik (sd), Haglund Calle (sfp), Rossi Yrjö (kesk), Seppä Heikki (kok), Lahtinen Teemu (ps).

Kattava ja monipuolinen lista, vaikka moni nykyvaltuutettu putoaisi pois – niin kävisi minullekin. Listan yhdeksän ensimmäistä ovat vuonna 2007 valittuja kansanedustajia. Edellisissä postauksissa esitetyn mukaisesti valtiopäiväedustajat siis todennäköisesti keskittyisivät eduskuntatehtäviin, jolloin lihavoitujen sijalla olisivat seuraavat henkilöt:

Pursula Tiina (vihr), Merra Martti (kok), Värmälä Johanna (sd), Äikäs-Idänpään-Heikkilä Saija (kok), Hertell Sirpa (vihr), Viljakainen Paula (kok), Huhta Seppo (ps), Erkama Ritva (kok) Johansson Ulf (sfp).

Edelleen osaava porukka, sisältää muun muassa nykyisen kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Näin käytännön tasollekin vietynä uskaltaisin kokeilla mallia pelkäämättä, että jonkun tietyn ryhmän ääni jää kuulumatta tai että onni kaatuisi ulos Espoon hevosenkengästä.

Edellisissä postauksissa olen radikaalisti muuttanut kunnan hallintoa ja vaalikäytäntöjä suoremmiksi ja avoimemmiksi. Molempia tarvitaan, jotta kunnat voivat edes kuvitella vastaavansa toimintaympäristönsä asettamiin ja sisäisiin haasteisiinsa. Jotakin pitää kuitenkin tapahtua, jotta muutokset olisivat mahdollisia.

Nykyisin sama kuntalaki säätelee sekä 120 asukkaan (yhdeksän valtuutettua) Sottungaa että 570.000 asukkaan Helsinkiä (85 valtuutettua). Ainoa variointimahdollisuus on lupa eräänlaisen pormestarimallin käyttöön, jota nyt kokeillaan Tampereella ja Pirkkalassa. Kokeiluja tarvitaan, enkä esitä, että koko Suomessa siirrytään yhtaikaa esittämääni malliin. Vaikka kuntien tehtävät eri Euroopan maissa ovat hyvin erilaisia, on useissa maissa kuitenkin mahdollista järjestää kuntien hallinto keskenään eri tavoin. Selvää on, että Helsingin metropolialue tarvitsee jo nyt erilaista lainsäädäntöä kuin muu maa, ei pelkkää YTV-lakia. Ventti-malli sopinee parhaiten suuriin kaupunkeihin, ei paikkakunnille joissa se loisi uuden hallinnontason.

Porua muutos aiheuttaisi valtapoteroissakin, kun salamavaloissa paistattelisi entistä harvempi. Voi olla, enkä pidä tätä mitenkään pahana, että ehdokasasettelussakin oltaisiin nykyistä tarkempia. Etenkin julkkisehdokkaiden mukaanotto olisi suurennuslasin alla, kun kullekin ryhmälle tulisi selvästi nykyistä vähemmän paikkoja. Poliittisten ohjelmien ja niihin sitoutumisen merkitys kasvaisi, kun ryhmää edustaisi vain muutama ihminen. Kyseessä ei kuitenkaan olisi askel kohti listavaalia, vaan äänestäjille jäisi tilaa valita mieleisensä ehdokas ja siten osoittaa kannatuksensa tietynlaiselle politiikalle ja politiikanteolle. Nykyinen vastakkainasettelu populististen poliitikkojen ja yksisilmäisten virkamiesten välillä laantuisi.

Ventin jäsenille tulee taata mahdollisuus tehdä politiikkaa eli osallistua julkiseen keskusteluun, päätösten valmisteluun ja omaksua vaihtoehtoisia toimintatapoja. Tämä edellyttää sitä, että palkkio tai palkka tehtävästä on riittävä, sillä ison kaupungin johtaminen vaatii vähintään puolipäiväistä asialle omistautumista ja vaihtoehtoiskustannus töistä poisjäämiselle on korkea. Nykymallissa lähinnä eläkeläisvaltuutetuilla on aikaa politikoida ja perheelliset sekä työikäiset ovat valtuustoissa aliedustettuina. Monessa iltatyötä vaativassa ammatissa politiikkaan osallistuminen on täysin mahdotonta. Toisaalta nyt kaupunginvaltuutetuissa on kansanedustajia ja ministereitäkin, joiden osallistuminen tapahtuu ainoastaan satunnaisesti ja pääasiallinen tehtävä on kerätä ääniä puolueelle. Uudessa mallissa kuntapoliitikon olisi mahdollista siirtyä osapäivätyöhön tai ottaa jopa kokonaan virkavapaata. Silti kunnan kustannukset eivät nousisi tähtitieteellisesti, osa virkamiestyöstähän siirtyisi Ventille ja palkkionsaajia olisi ratkaisevasti vähemmän.

Ovatko nämä ajatukseni kunnallishallinnon kehittämisestä aivan utopistisia? Onko kaikkien muiden mielestä nykytila varsin hyvä? Mietin näitä asioita, kunnes sattumalta kuulin tänään radio Ylen ykkösen Ykkösaamussa (kuultavissa 25.11. asti) professori Pertti Mecklinin ja Vantaan ex-kaupunginjohtaja Erkki Rantalan keskustelevan aivan samoista asioista ja muutoksen tarpeesta. Jotain täytyy tehdä, jos nykyistä kuntien vahvaa autonomiaa aiotaan ylipäänsä jatkaa.

Oletetaan edelliseen postaukseen tukeutuen, että kuntaan on perustettu Ventti ja sen jäsenet, puheenjohtajaa lukuun ottamatta, vastaavat jostain tietystä kunnan toimintaan kuuluvasta alueesta. Yksi on opetuslautakunnan puheenjohtaja, toinen teknisen lautakunnan ja niin edelleen.

Nykymallissa asioiden valmistelu ja päätöksenteko ovat voimakkaasti erotetut toisistaan. Lautakunnat, kunnanhallitus ja valtuusto tekevät päätökset ainoastaan esittelyn pohjalta, eikä niillä ole mahdollista päättää asioiden ottamisesta käsittelyyn. Uudessa mallissa on perusteltua, että Ventin jäsenet ovat tietyssä määrin mukana myös valmistelussa, esimerkiksi osallistuvat toimialojen johtoryhmiin. Väistämättä malli muuttuisi dualistisesta monistiseen suuntaan, kuten raportissa määritellään eurooppalaiset erot valtuusto-kunnanhallitus -mallin ja yhden luottamuselimen mallin välillä. Näin myös valmistelukehotuksia on helpompi antaa muutenkin kuin vuosittaisen strategiaväännön kautta.

Kuitenkaan edelleenkään ei vaadita, että venttiläinen olisi sen enempää asiantuntija alallaan kuin maan hallituksen ministeri omalla hallinnonalallaan, hieman muita perehtyneempi vain kuten lautakuntien puheenjohtajat nykyisinkin. Omat vastuualat taklaavat myös sen ongelman, että pienessä toimielimessä syntyisi hyvävelipohjaista hallitus-oppositio -jakoa. Sellaistahan nykyisessä kuntakentässä ei periaatteessa puolueiden välillä ole. Astetta kevyempi, osin samansuuntainen uudistus on Lasse Lehtisen esittämä Brysselistä tuttu: valtuutetulle annetaan valmisteluvastuu jossain asiassa ja mietintö nimetään hänen mukaansa. Valtuutettu, tai uuden mallin venttiläinen joutuu etsimään riittävän konsensuksen ja neuvottelemaan eri vaihtoehdoista muiden ryhmien kesken, mutta saa myös esitellä asian. Mietintöjä myös tarvitaan niin paljon, ettei niiden valmistelu jää ainoastaan ryhmien puheenjohtajille.

Yksi erityiskysymys on kunnanjohtajan asema. Vuoteen 1976 asti kunnanjohtaja oli myös kunnanhallituksen puheenjohtaja, sekä virkamies että luottamusmies siis. Tätä perua kunnanjohtajat yhä edelleenkin ovat usein ”sekä sopivia että päteviä”; virkamiehiä, joista kaksi kolmasosaa kuuluu johonkin puolueeseen. Tämä ei kannusta päteviä, mutta epäpoliittisia hakeutumaan kunnanjohtajaksi. Monessa paikassa ollaankin pulassa, kun avoimiin johtajanpaikkoihin ei ole hakijoita. Pormestarimalli voisi osaltaan ratkaista tätä asiaa vapauttamalla kunnanjohtajan ammattijohtajaksi ja organisaation kehittäjäksi. Samalla kunnan tosiasialliseen johtajuuteen kuuluu suora poliittinen vastuu. Toinen tällä keinoin saavutettava organisatorinen hyöty olisi parempi henkilöstöjohtaminen, nythän monet muutosehdotukset redusoituvat politiikan kentällä sinipunaiseksi keskusteluksi työntekijän ja -antajan oikeuksista. Ventti keskittyisi aidommin asiasisältöihin ja henkilöresurssikysymykset ratkaistaisiin sen mukaan.

Paljon uudistusesityksiä. Mitä tulee tapahtua, jotta kaikki nämä voidaan toteuttaa? Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Naapurien kertoman mukaan Timo T.A. Mikkonen asui kolmisenkymmentä vuotta sitten, minun ikäisenäni siis, Olarissa. Käytän tätä tekosyynä äkilliseen besserwisserismin puuskaani. Ehkä vielä vaikuttavampi tekijä on valtiovarainministeriön tänä vuonna julkaisema Kunnan johtaminen – demokratia, työnjako ja vastuu -raportti ja sen herättämät ajatukset. Taustatiedot perustuvat pitkälti juuri tähän ansiokkaaseen raporttiin.

Jaan tekstin kolmeen eri postaukseen. Tässä ensimmäisessä käsittelen luottamuselinten, etenkin valtuuston ja kaupunginhallituksen parempaa toimintaa; toisessa luottamusmiesten ja virkamiesten suhdetta ja työnjakoa sekä kolmannessa eräitä muita kysymyksiä, kuten esitettyjen muutosten edellytyksiä.

Nykyisellään kunnanvaltuustojen rooli ja päätöksentekokulttuuri ovat vähintään rajallisia. Enimmillään 85 hengen kerran kuussa kokoontuvassa konklaavissa on liian helppoa olla yhden asian valtuutettu ja olla sitoutumatta yhteisiin päätöksiin. Tämä taas johtaa siihen, että päätösten ohjausvaikutus on liian pieni. Englantilainen kuntademokratia tuntee käsitteen backbench councillors, takarivin valtuutetut, jotka eivät ole kunnanhallituksen jäseniä eivätkä siten mukana päätöksenteossa kuin vasta loppukäsittelyssä. Liitoskunnissa valtuustot ovat suhteessa vielä suurempia kuin muualla. Monesti asiat varsinaisesti päätetäänkin kunnanhallituksessa, tai joissain tapauksissa erilaisissa suljetuissa pöytäkirjattomissa neuvotteluissa ja valtuusto vain siunaa näin tehdyt päätökset.

Jos juhlasalivaltuuston ja kabinettihallituksen sijaan kunnassa olisi yksi, sanotaan 21 hengen vaaleilla valittu elin, olisi päätöksenteko nykyistä selkeälinjaisempaa mutta demokratia kuitenkin turvattu äänikynnyksen jäädessä selvästi alle viiden prosentin. Selvyyden vuoksi nimitän jatkossa elintä jatkossa Ventiksi. Tämän lisäksi voitaisiin harkita mallia, jossa jokaisella elimen jäsenellä olisi oma tai kahdella yhteinen vastuualue, johon perehtyä ja jonka lautakuntaa esimerkiksi johtaa. Päätöksenteko olisi kuitenkin kollegiaalista ja oman vastuualueen asioiden lisäksi pitäisi perehtyä muihinkin käsiteltävänä oleviin asioihin. Tämä itse asiassa vastaisi aika pitkälti ylioppilaskuntien nykyistä hallitustoimintaa. Ehkäpä juuri siksi joku TKY-tutuistani kysyi ensimmäiseksi, mistä alueesta vastaan kuultuaan että minut valittiin kaupunginhallitukseen. Nolotti vastata, etten vastaa mistään.

Ventti lisäisi avoimuutta sekä poliittista vastuuta ja toisi esiin eroja eri puolueiden välillä. Se myös skarppaisi poliittisten ryhmien sisäistä tilannetta. Vanhoilla meriiteillä ei voisi jäädä roikkumaan varavaltuutetuksi, vaan vaaleissa ainoastaan terävin kärki pääsisi läpi Venttiin, lautakuntapaikkoja toki riittäisi useammalle. Näin puolueet asettaisivat myös kunnittain oman vaaliohjelmansa kriittiseen tarkasteluun ja ryhmien sisäisetkin erot tulisivat näkyviin.

Seuraavassa postauksessa pohdin työnjakoa Ventin uudenlaisen luottamusmieshallinnon ja virkamiesten välillä.

Tällä viikolla on debatoitu ruuhkamaksun hyvyydestä ja huonoudesta, kun kaupungit ovat antaneet lausuntojaan Liikenne- ja viestintäministeriön selvitykseen. Selvää on, että joukkoliikenneyhteyksiä tulee parantaa ja toisaalta, että autoilun kustannukset ruuhkamaksun myötä marginaalisesti nousevat. Yksiselitteistä kuitenkin on, että yhteiskuntataloudellisesti ruuhkamaksu kannattaa.

Tehdään pieni laskuharjoitus. Keskimäärin espoolainen tulonsaaja saa valtionverotuksessa huomioitavaa tuloa yli 30.000 euroa vuodessa, yli 2.500 euroa kuukaudessa siis. Jokainen minuutti töissä rikastuttaa siis espoolaista ainakin 0,26 eurolla ja työnantaja on valmis maksamaan minuutin työpanoksesta nelisenkymmentä senttiä, kun palkan sivukulut otetaan huomioon.

Näin ajatellen keskiarvoespoolaisen työnantaja olisi valmis maksamaan 0,40 euroa jokaiselta lisäminuutilta, jonka espoolainen olisi enemmän työpaikallaan. Jos samalla ajatellaan, että työntekijästä on mukava olla kotona ja joka tapauksessa mukavampi olla töissä kuin ruuhkassa, niin esimerkiksi euron suuruiseen ruuhkamaksuun riittäisi kaksi ja puoli minuuttia pidempi työaika. Vaihtoehtoisesti espoolainen voisi todeta, että ostaa itselleen vapaa-aikaa työajan hinnalla, jos pääsee ruuhkamaksun hinnalla neljä minuuttia nopeammin kotiin.

Jokainen, joka on matkustanut henkilöautossa vaikkapa Länsiväylän aamuruuhkassa (kokeilin itse, yli tunti Kuitinmäestä Aleksanterinkadulle kello yhdeksäksi eikä Lauttasaaren jälkeen ollut ruuhkasta tietoakaan tai missään valoissa joutunut odottamaan kuin yhdet vihreät) tietää, että kaksi tai neljä minuuttia matka-ajassa on nappikauppaa. Muut hyödyt, kuten tienrakentamisinvestointien viivästyminen tulevat vielä tähän päälle. En voi kuin ihmetellä, miksi ruuhkamaksu ei näin ajatellen Espoossa ollut hyvä väline kuin vihreiden mielestä, kun samaan aikaan Helsingissä ja Keravalla sitä kannatettiin laajemmin.

Kaupunginhallitus teki eilen maanantaina päätöksen esittää valtuustolle jätevedenpuhdistamon sijaintipaikaksi Blominmäkeä äänin 12-3. Puolet RKP:stä ja Perussuomalaiset kokonaisuudessaan halusivat rakentaa puhdistamon Suomenojalle. Taidan olla selityksen velkaa, koska esitin sijaintipaikaksi alunperin parhaaksi arvioitua Sammalvuorta niin Hesarissa kuin Länsiväylässäkin yhdessä Ritva-Liisa Luomarannan (kok.) ja Pekka Vaaran (sd.) kanssa.

Olin valmistautunut tekemään vielä kaupunginhallituksessa muutosesityksen Sammalvuoren puolesta ja mittauttamaan sen kannatuksen Suomenojaa vastaan. Näin lopulliseen äänestykseen olisi voitu saada vastakkain kaksi kalliovaihtoehtoa, ja taustakeskustelujen mukaan Sammalvuori olisi saanut kannatustakin. Lopputulosta se ei olisi muuttanut, Blominmäen kannalla oli joka tapauksessa enemmistö hallituksen jäsenistä.

Kuitenkin kokouksen tiukin keskustelu neuvottelutaukoineen käytiin siitä, saadaanko Blominmäki-vaihtoehtoon mukaan maininta Suomenojan lintukosteikon luonnonsuojelulain mukaisesta suojelusta, siis alueen kaavoittamisesta suojelualueeksi, vai puhutaanko ainoastaan “riittävästä suojelusta”. Vihreille tärkeintä koko asiassa oli juuri tuo suojelu, joten katsoin että minun tulee ennemmin kannattaa ryhmän yksimielistä kantaa kuin tehdä omaa esitystä, joka ei tule kuitenkaan lopulliseksi päätökseksi. Niinpä päädyimme Luomarannan kanssa tekemään pöytäkirjamerkinnän, jossa vielä painotamme Sammalvuoren olevan paras mutta Blominmäen hyväksyttävissä.

Lintukosteikko siis suojellaan kaupunginhallituksen päätöksen mukaan. Jätevedenpuhdistamo saadaan kallioon, vaikkakaan ei ihan parhaaseen paikkaan. Espoo saa maanmyyntituloja metroradan varren uusista asunnoista.

Itse tein kokouksessa yhden lupauksen: vuoden 2017 jälkeen en itse aio laskea jätevesiäni maanpäälliseen jätevedenpuhdistamoon. Tämä asettakoon aikataulutavoitteen, muuten on edessä muutto tai ulkovessaan siirtyminen.