30.4.2008
Hyvää:
Huonoa:
- SK spoilasi Kramppeja & Nyrjähdyksiä kertomalla päähenkilöiden nimet. Tavatonta! Lieventävänä asianhaarana tosin se, että sarjaa aletaan julkaista uudelleen…
Hauskaa vappua itse kullekin. Katson itse ensin Ulliksen perinteiset menot ja lähden viikonlopuksi seuraamaan, miten Pietarissa on osattu viettää työn juhlaa.
Pohdintaa | Ei kommentteja »
21.4.2008
Olin lauantaina (tosiaan lauantaina, opppilaat tekivät yhden päivän sisään saadakseen vapaapäivän vapun jälkeiselle perjantaille) Haukilahden lukion paneelikeskustelussa puheenjohtajana. Aiheena oli ilmastonmuutos ja ympäristöasiat laajemminkin; panelisteina istui lukiolaisia ja opettajia sekä edustajat Suomen Luonnonsuojeluliitosta ja Greenpeacesta. Keskustelu oli vilkasta ja myös yleisöstä, niin opettajilta kuin oppilailtakin, tuli paljon kommentteja ja kysymyksiä. Ehdottomasti loistava tilaisuus sekä päästä kurkistamaan kymmenen vuoden tauon jälkeen koulumaailmaan että ylipäänsä osallistua.
Minua jäi askarruttamaan yksi asia paneelissa: moni kommentoija vetosi siihen, ettei itse tiedä asiasta paljonkaan. Kuitenkin on niin, että lukion käyneet ovat suurin piirtein keskivertosuomalaisen verran koulutettuja ja opettajat paljon yli sen. Valinnat esimerkiksi eri energiamuotojen välillä ovat toki vaikeita, mutta jonkun verran meillä kaikilla tulisi olla rohkeutta tehdä niinkuin oikealta tuntuu ja valita omien arvojen mukaan. Puhkianalysointi vie usein keskustelun pois varsinaisesta asiasta.
Ehkä politiikkaa tarvitaankin juuri kääntämään harmaasävyiset asiantuntijaselvitykset mustavalkoisiksi?
Pohdintaa | Ei kommentteja »
13.4.2008
Matinkylä-Olarin suuralue on ainoa alue Espoossa ilman kunnollista uimahallia. Halli on tarkoitus kuitenkin rakentaa pian, vuosikymmenen vaihteessa. Jotta halli palvelisi asukkaita mahdollisimman hyvin, on sen sijainnista mahdollisuus antaa ehdotuksia osoitteessa http://www.espoo.fi/avoinespoo 20.4. asti.
Espoo, Kaupunkirakenne | Yksi kommentti »
4.4.2008
Istuin eilen Jokerien vaihtoaitiota seuraavalla rivillä Bluesin voittaessa Jokerit. Näemmä kahdeksan vuoden espoolaisuuteni alkaa vaikuttaa, ainakin pystyin hyvin tosissani jännittämään Bluesin puolesta. Hienoa että kausi jatkuu finaaleihin asti, ehkä kohta jääkiekkoinnostus vie tilanteeseen jossa yleisössä on enemmän fanipaitoja kuin pikkutakkeja (hallista bongattu tänään nimitettävä ulkoministeri ei ollut pukeutunut kumpaankaan vaan valitsi turvallisen keskitien).
Samalla, kun jäähallien tarvetta ja ympärivuotista käyttöä pidetään selviönä, käy keskustelu Leppävaaran urheilupuiston hiihtoputken osalta kuumana. Maanantaisessa valtuustossa tullaan päättämään putken vaatimasta asemakaavasta eli käytännössä sallimaan tai kieltämään se. Olen itse vähän kahden vaiheilla: en tiedä varmasti, kuinka tarpeellinen putki ylipäänsä tulee olemaan ja onko se ympäristön tai päästöjen kannalta millään tapaa perusteltu. Onko jäähallikaan, jos asiaa tältä kannalta ajattelee? Toisaalta yrittäjä lienee vakuuttunut siitä, että putkelle on kysyntää ja liiketoiminnallisin perustein toimivana se joutuu myös maksamaan energiakustannuksensa itse.
(Lisäys 9.4.) Äänestin hiihtoputkikaavan puolesta, kuten suurin osa valtuustoryhmästämme muutenkin. Energiankulutus on rakennuslupa-asia ja siinä varmasti tullaan vaatimaan paljon. Demareiden, jotka etukäteen julkisesti ilmoittivat vastustavansa kaavaa ryhmäpäätöksellä, äänet muuten hajosivat aivan täysin.
Espoo | Ei kommentteja »
26.2.2008
Espoon neuvoloissa panostetaan miehiin, tietävät kaupungin sivut kertoa. Aihetta on, vaikka panostus tällä kertaa tarkoittaakin ainoastaan 10-15 isän kutsumista terveystarkastukseen. Ehkä hanke kuitenkin saa myös henkilökunnan miettimään asiaa laajemmin. Omat kokemukseni eivät ole kovin mittavat vaan käsittävät yhden lapsen kanssa käydyt neuvolakeikat, mutta jo niidenkin pohjalta korjattavaa on ja Nousiaisen Jussi on havainnut saman aikanaan.
Jos isä menee lapsen kanssa neuvolaan kahdestaan, homma yleensä toimii ihan hyvin. Jos isä ja äiti menevät, keskustelu käydään äidin kanssa. Älyttömin kokemukseni on hammashoitolasta, jossa olin ikäänkuin kakkospotilaana - keskustelu lapsen suuhygieniasta käytiin äidin kanssa, ja minulta hoitaja kysyi, olinko muistanut pestä hampaani.
Selvää on, että korjaamista on monien isienkin toiminnassa ja asenteissa eikä varmasti monessakaan perheessä ole sellaista tilannetta, että molemmat vanhemmat pääsisivät neuvolaan vaan se kotona oleva, useimmiten äiti, sinne neuvolaan menee. Tässä voisi kuitenkin olla sukupuolivaikutusten arvioinnille aika hyvä tapaustutkimuskohde…
Espoo | Ei kommentteja »
22.2.2008
Espooseen suunnitellaan jäteveden kalliopuhdistamoa, jotta jätevetemme voitaisiin puhdistaa nykyistä paremmin ja Itämeri kuormittuisi vähemmän. Roskat on vietävä ja jätevedet puhdistettava, tästä olemme kaikki samaa mieltä. Hyvä hanke siis, mutta perinteiseen tapaan me espoolaiset olemme takajaloillamme kun vain puhutaankin mahdollisuudesta, että puhdistamo sijoittuisi kotimme lähelle. Espoon Vesi on tämän huomattuaan syksystä alkaen osallistanut kuntalaisia hankkeeseen selvästi lain vaatimuksia enemmän järjestämällä esimerkiksi kaikille avoimia työpajoja, tästä aidosta kiinnostuksesta hatunnosto heille.
Vastustus jokaisen mahdollisen sijoittumispaikan ympärillä kuitenkin on vahvaa. Totta on, että puhdistamon rakentaminen aiheuttaa kuorma-autoliikennettä kuten rakentaminen yleensäkin. Toimiessaan kalliopuhdistamo ei kuitenkaan häiritse lähiseudun asukkaita tai luontoa juuri lainkaan, tästä hyvä esimerkki on Viikinmäen puhdistamo Helsingissä, joka sijaitsee Viikin luonnonsuojelualueen kupeessa, viiden tonnin neliöhintaisten asuntojen naapurissa. Ei liene kovin kaukaa haettua arvella, että puhdistamon aiheuttama haitta on merkittävästi pienempi kuin vaikka nuottaniemeläisten nyt kokema. Kaiken kaikkiaan hanke lopulta siis kannattaa ja kertoo toivottavasti lopulta myös jotain vastuullisuudestamme sekä Itämerta että toisiamme kohtaan.
Uncategorized | 18 Kommenttia »
13.2.2008
Olin tänään tilaisuudessa kuulla Matti Vanhasen ajatuksia Suomesta 2020. Pääministeri puhui lähinnä huoltosuhteen muutoksista ja maahanmuutosta sekä näihin liittyvistä alueellisista muutoksista. Ohitetaan tässä nyt sellainen seikka, että Suomessa on vuonna 2020 alueita, joissa yli sadalle prosentille nuorista on korkeakoulupaikka (!) ja keskitytään koko työväestöä koskevaan kysymykseen.
Huoltosuhteen muutoksen radikaalivaihe, käyrän 45° matka ylöspäin, alkaa valtioneuvoston kanslian ennusteen mukaan nimittäin ensi vuonna. Nyt pääministerin esikunta oli tuottanut myös tietoa alueellisista eroista. Ne olivat hälyttäviä. Uudellamaalla ja Pirkanmaalla huoltosuhde huononee merkittävästi, mutta muualla Suomessa muutoksen kertomisen asteikolle käy kuten Spinal Tapissa: “these go to eleven”. Graafin pylväät olivat kuin radiomasto kännykän antennin vierellä.
Saapa nähdä minkä verran sitä joutuu oman työuransa aikana subventoimaan autioituvan Suomen toimintaa.
Espoo, Pohdintaa | Ei kommentteja »
4.2.2008
Kun on tullut aiemmin soimattua Espoon toimintaa niin kerrotaan julkisesti positiivisetkin uutiset - aihetta nimittäin on. Olen ilmoittautunut Työväenopiston kurssille sekä myös olin varasijalla eräälle toiselle saman alan kurssille. Opistolta tuli äsken puhelu; pääsisin varasijakurssille. Harmittelin vähän asiaa, kun kevät on jo edennyt ja olen ollut sillä toisella kurssilla, mutta oma-aloitteisesti asiakaspalvelija tarjosi että vaihdetaan nämä päittäin - jo maksettu maksu osoitetaan uudelle kurssille ja osallistuminen siirretään siinä samalla. Ehkei siis ensimmäinen ratkaisu asiakaspalvelun haasteisiin ole ottaa konsulttia hätiin.
Asia on sikäli ajankohtainen, että teknisen toimialan asiakaspalvelua ollaan keskittämässä omaan yksikköönsä. Teknisessä lautakunnassa olemme myös olleet tähän enemmän kuin valmiita, koska olemme aika ajoin puuttuneet kuntalaispalalutteen käsittelyyn ja ennen kaikkea siihen kuluvaan aikaan.
Espoo, Työvoima | Ei kommentteja »
21.1.2008
Sohva pääsi Hesariin eilen, minä siinä päällä ikäänkuin siivellä myös. Tavallaan omaa kotia esittelee aika mielellään kun on nähnyt vaivaa sen hankkimisessa ja laittamisessa, mutta elän toivossa ettei vaatekaappijournalismiin tarvitse koskaan lähteä politiikan tiimoilta. Saattaisi tulla sanottua mukavissa kotioloissa jotain jota sitten joutuu myöhemmin katumaan.
Muutenkin tässä on joutunut vähän oikomishoitoon kun nimeltä mainiten väitetään, etten ole päivääkään ollut tuottavassa työssä. Ei ehkä pitäisi uhrata ajatusta kaikelle, mitä joku katsoo aiheelliseksi pukea sanoiksi, mutta kun tässä on työminän ja poliitikkominän välistä eroa aika ajoin joutunut miettimään niin korjasinpa sitten. Voisi ehkä työnantajan mainita tuolla esittelysivullakin.
Pohdintaa | Ei kommentteja »
17.1.2008
Tiedote 17.1.2008
Julkaisuvapaa heti
Espoon Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtajat Hertell ja Kuronen:
Jahkailun sijasta metroa rakentamaan
Länsimetron hyödyt niin Espoolle kuin koko Helsingin seudulle ovat niin merkittävät, että hanke kannattaa kustannusarvion noususta huolimatta toteuttaa pikaisesti.
”Länsimetro on koko Helsingin seudun yhteinen hanke, joka parantaa joukkoliikennettä ja helpottaa ilmastotavoitteiden saavuttamista. Maamme hallitus on vahvasti sitoutunut sen toteuttamiseen, muistuttaa Espoon vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Sirpa Hertell.
Suunnittelussa on nyt keskityttävä metroliikenteen ripeään käynnistämiseen kustannustehokkaasti, sillä Espoolla ei ole Koivusaaren rakentamisen tapaista mahdollisuutta rahoittaa investointi kuten Helsingillä. Odottelu tulee kalliiksi ja kustannukset nousevat entisestään.
”Yli kolmetoista kilometriä uutta metroyhteyttä tunnelissa maksaa uuden arvion mukaan yhteensä 800 miljoonaa euroa, jota jakamassa ovat valtio, Helsinki ja Espoo. Kehä I:n parannustyöt lyhyellä pätkällä maksavat 135 miljoonaa euroa ja Espoo päättikin kustannusten nousua hillitäkseen toteuttaa sen ensi vaiheessa omalla rahalla. Metron kohdalla tällaisesta ei ole ollut puhetta, vaikka joukkoliikenteeseen investoiminen on edelleen edullisempi vaihtoehto”, toteaa varapuheenjohtaja Matti Kuronen.
Tehokas joukkoliikenneratkaisu on välttämätön, koska se ohjaa Espoota järkevään maankäyttöön. Se hyödyttää työpaikkarakentamista, lisää joukkoliikenteen käyttäjiä ja hyödyttää myös omassa autossa Länsiväylän ruuhkissa jonottavia.
Raideliikenne on tärkeä liikenneinvestointi koko pääkaupunkiseudulle. Ensisijaista on saada suunnittelu ja rakentaminen aloitettua nopeasti.”Kaikki jahkailu on pois tulevaisuuden joukkoliikenneinvestoinneista, kuten raidejokerista ja kaupunkiradan jatkamisesta”, tiivistävät vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajat.
Espoo, Pääkaupunkiseutu, Kaupunkirakenne | Ei kommentteja »