Vihreät

Marista (235) ja parista muustakin

Eurovaalien ennakkoäänestys päättyy huomenna. Itse aion äänestää tänään Mari Puoskaria, numerolla 235, ja suosittelen samaa muillekin! Marin vahvuutena näissä vaaleissa on erityisesti energiakysymysten tunteminen, jossa roolissa hän profiloitui tämänaamuisessa HS:ssakin (juttu on netissä ilman haastatteluja). Vihreiden ehdokaslistan kärki on leveä, mutta ainakin on selvää että ehdokkaissa ei ole kaipöntisten tai annelinnonmaiden hasardivaaraa maahanmuuttajamielipiteissä tai muissakaan.

Se tärkeimmistä. Noin yleensä on tietysti jännä nähdä mitä käy vihreiden kahdelle paikalle ja mitä muille puolueille ja mielenkiintoisille ehdokkaille: ensinnäkin jos todella käy ennustetun mukaisesti että Kepun kannatus putoaa vihreiden alle tai tasolle, voidaan todella sanoa että Euroopan vihreiden yhteinen vaaliohjelma pesee kotiinpäinvetämiseen perustuvan politiikan.

Kokoomuksen ehdokkaista Ukko Metsola on ainakin Facebookissa monen mieleen; ilmeisesti mies on myös jonkun sortin asiantuntija, mutta valitettavan vähän olen huomannut sillä profiloitumista. Demareiden Pilvi Torsti on kirjoittanut hyvän matkaoppaan jonka kanssa olen seikkaillut Balkanilla ja kirjoittaa muutenkin hyvin. SFP:n Calle Haglund, valtuustokollega Espoosta, tuntuu olevan puolueensa kärkiehdokas. Kun mies on samalla valtiosihteeri ja ex-erityisavustaja alle kolmikymppisenä, ovat kansanpuolueen toiveet todella yhden miehen harteilla. 

Jännä nähdä, kuinka heidän käy. Veikkaan Torstia demarien uudistuneen listan läpimenijäksi, Metsola jäänee rutinoituneempien taakse ja SFP:n kohtalona taitaa tällä kertaa olla kompastua äänikynnykseen.

Valtaa jaossa

Tänään valitaan valtuustoryhmällemme puheenjohtaja. Vaihtoehtoina on yksitoista varsinaista valtuutettua, tosin käytännössä ehken kuitenkin vain ne seitsemän, joilla on kokemusta valtuustotyöstä. Puheenjohtajan tehtävänä nimittäin on paitsi toimia ryhmän vetäjänä, myös olla pääneuvottelija niissä keskusteluissa, joita muiden ryhmien kanssa käydään.

Valtaa on siis jaossa melko lailla. Neljä vuotta sitten olin hämmennyksen vallassa, sillä pj-ehdokkaat olivat minulle aivan vieraita, mutta jotakuta piti äänestää. Niinpä tällä kertaa esitin jo aiemmin syksyllä, että etenkin uusien valtuutettujen päätöksen helpottamiseksi kandidaatit ilmoittelisivat aikeistaan hyvissä ajoin. Kysymys on ryhmän luottamuksesta ja siinä suhteessa näemmä olemme kehittyneet – keskustelua on käyty jo hyvissä ajoin ja tänään varmaan käydään lisää. Lupaan kertoa valinnasta heti kun olemme sen tehneet.

Helsingissä valtuustoryhmän puheenjohtajuus on ollut kytköksissä kaupunginhallituksen varapuheenjohtajuuteen. Yhdelle henkilölle kasaantuu tällöin paljon valtaa, mutta vastaavasti valittava henkilö joutuu olemaan ryhmän luottamuksen arvoinen monelta suunnalta tarkasteltuna. Hyvä niinkin, vaikka Espoossa olemme kannattaneet hieman suurempaa hajauttamista.

Entä olenko itse ehdolla? En. Ensi kevät tulee olemaan monessa suhteessa sellainen, että en pidä mahdollisena antaa ryhmädynamiikalle kaikkea sitä aikaa, jonka se vaatii.

[Edit 1.12. klo 20.22] Ryhmän puheenjohtajaksi kaudelle 2009-2012 valittiin Nina Knaapila. Onnea!

   
Vihreät  Vihreät

Julkaisut (RSS) and Kommentit (RSS).

google

google

asus