Terveys

Palveluseteleistä

Yksi Sitran kuntaohjelman tavoitteista on selvittää ja kehittää palvelusetelin käyttöä kunnissa. Asiasta keskusteltaessa puolesta-vastaan -jakolinja on mennyt oikean ja vasemman puolen välissä. Olen itse suhtautunut asiaan aika skeptisesti; Suomessa on vain harvoja sellaisia seutuja, joissa setelinsaaja olisi todellisen valintatilanteen edessä palveluntarjoajia valitessaan ja kuntapalveluissa olisi muutakin kehitettävää.

Ensimmäiset ohjelman tuottamat tulokset kansainvälisistä vertailuista alkavat olla selvillä. Yhtenä referenssinä on hyvä mainita Tukholman seudun kaihileikkaukset, joissa noin neljästätoistatuhannesta leikatusta kymmenen on käyttänyt setelin tuomaa mahdollisuutta valita. Maassa, jossa kansalaisia ei Ruotsin tavoin ole opetettu päättämään omien eläkerahojen sijoittamisesta itse, voisi olettaa valinnanmahdollisuuden käyttäjien määrän olevan vielä vähäisempi.

Varmaan onkin niin, että vaativissa leikkauksissa palveluseteli ei ole oikea kehityssuunta. Terveysasioissa ihmiset luottavat lääkäriin ja lääkärin osaamiseen. Setelillä voi kuitenkin olla paikkansa erilaisissa sosiaalipalveluissa ja kenties ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossakin. Espoossa seteliä kokeillaan Vastaamo-hankkeessa sekä osin myös vammaispalveluissa, tulee olemaan mielenkiintoista aikanaan kuulla niiden kokeilujen tuloksista.

Päivystykseen myös Helsinkiin aprillipäivästä alkaen

Pääkaupunkiseudun palveluyhteistyö ottaa taas kukonaskelen eteenpäin, jos tänään kaupunginhallituksen käsittelyssä oleva ehdotus yhteisistä päivystyspalveluista hyväksytään. Tähän asti juuri päivystys on ollut hankalaa, kun ensin täytyy selvittää, mihin täytyy hakeutua ja seuraavaksi miten sinne pääsee.

Toistaiseksi espoolaisten on virka-ajan ulkopuolella sairastuttuaan ollut pakko lähteä Jorviin. Sen sijainti on toki Espoossa keskeinen, käytännössä se on siis kaukana kaikesta. Aprillipäivästä eteenpäin päivystykseen voi hakeutua myös esimerkiksi Haartmanin sairaalaan Meilahteen. Lapsiperheitä puolestaan helpottanee mahdollisuus käyttää HYKS:n Lasten ja nuorten sairaalan päivystystä. Lisää tällaista!

   
Vihreät  Vihreät

Julkaisut (RSS) and Kommentit (RSS).

google

google

asus