Yksi Sitran kuntaohjelman tavoitteista on selvittää ja kehittää palvelusetelin käyttöä kunnissa. Asiasta keskusteltaessa puolesta-vastaan -jakolinja on mennyt oikean ja vasemman puolen välissä. Olen itse suhtautunut asiaan aika skeptisesti; Suomessa on vain harvoja sellaisia seutuja, joissa setelinsaaja olisi todellisen valintatilanteen edessä palveluntarjoajia valitessaan ja kuntapalveluissa olisi muutakin kehitettävää.

Ensimmäiset ohjelman tuottamat tulokset kansainvälisistä vertailuista alkavat olla selvillä. Yhtenä referenssinä on hyvä mainita Tukholman seudun kaihileikkaukset, joissa noin neljästätoistatuhannesta leikatusta kymmenen on käyttänyt setelin tuomaa mahdollisuutta valita. Maassa, jossa kansalaisia ei Ruotsin tavoin ole opetettu päättämään omien eläkerahojen sijoittamisesta itse, voisi olettaa valinnanmahdollisuuden käyttäjien määrän olevan vielä vähäisempi.

Varmaan onkin niin, että vaativissa leikkauksissa palveluseteli ei ole oikea kehityssuunta. Terveysasioissa ihmiset luottavat lääkäriin ja lääkärin osaamiseen. Setelillä voi kuitenkin olla paikkansa erilaisissa sosiaalipalveluissa ja kenties ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossakin. Espoossa seteliä kokeillaan Vastaamo-hankkeessa sekä osin myös vammaispalveluissa, tulee olemaan mielenkiintoista aikanaan kuulla niiden kokeilujen tuloksista.

Sosiaali- ja terveyslautakunta kokoontuu tänään, kaupunginhallituksen vähän ohjaamana, ylimääräiseen kokoukseen päättämään tämän vuoden säästöohjelmastaan. Samalla syntyy lopullinen päätös tämän vuoden puistoruokailusta, virkamiesesityshän on sen lakkauttaminen.

Näppituntumalta erittäin moni kaupunginhallituksen ja soster-lautakunnan jäsen kannattaa asukaspuistojen ruokailun säilyttämistä. Kannatan itsekin. Se on hyvä ja tasa-arvoinen palvelu joka tavoittaa kaikki halukkaat espoolaislapset. Samoin se on yksi harvoista kaupungin tarjoamista “ekstrapalveluista” lapsiperheille. Tällaisten asioiden viestinnällinen arvo on suuri: Espoo välittää lapsista, vaikka säästääkin monessa asiassa. Kuulin eilen keskuskeittiöllä vieraillessani, että ruuan hukkaprosenttikaan ei ole erityisen suuri. Ruokaa tulee tarjolle sään mukaan ja järjestelmä on vuosien aikana hiottu toimivaksi.

Ilmaista lounasta ei tietystikään ole, mutta 290.000 euroa ei minusta ole mahdoton summa maksettavaksi tästä lystistä.

Espoon valtuusto käy läpi kaupungin tilannetta ja pähkii tulevaisuutta parin päivän seminaarissa. Tätä varten kaupungin kehittämis- ja tutkimusryhmä (erinomaisesti taustatietoa saatavilla, käykää tsekkaamassa!) on koonnut statistiikkaa.

Hälyttävin indikaattori koko kymmenien sivujen nivaskassa on seuraava: yhden aikuisten perheet (sinkut tai yksinhuoltajat) muodostavat 22% espoolaisista ruokakunnista. Kuitenkin yhden aikuisen perheet muodostavat 53% köyhistä ruokakunnista. Selvää siis on, että jo kuluneiden hyvien vuosien aikana tilanne on muodostunut kestämättömäksi. Kun verotulokertymä heikkenee ja kaupunki tulee säästämään kaikesta, muuttuu näiden perheiden tilanne vielä vaikeammaksi.

En esitä johtopäätöksenäni, että kahden aikuisen ydinperhe tekee autuaaksi, vaikka tilaston valossa kaksi aikuista pelastaa perheen köyhyydeltä melko todennäköisesti. Sen sijaan esitän, että tilaston kääntämiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen. Kaikkiaan köyhiä ruokakuntia on 10,5%, noin 10.000 kappaletta ja niissä asuu 20.000 espoolaista. Kun määritelmän mukaan näissä ruokakunnissa on vain yksi aikuinen, koskee asia myös 10.000 espoolaislasta.

Väännän vielä rautalangasta: lasten määrä vastaa kaikkia 0-3 -vuotiaita espoolaislapsia.

Tärkeä osa valtuuston päätöksiä on valita, mitä missäkin kaupungin toiminnossa mitataan ja mihin pyritään. Teknisellä toimialalla mittaaminen ja tuottavuuskehitys on selkeää, mutta tuottavuutta ei voi sellaisenaan tuoda mittariksi kun ollaan tekemisissä ihmisten kanssa. Vähemmällä ei silloin saada enempää vaan entistä vähemmän tuloksia.

Todennäköistä on, että alkava taantuma tulee näkymään nuorisotyössä kuten näkyi edellinenkin. Moneen asiaan voidaan puuttua ennaltaehkäisevästi jos aikuisia on tarpeeksi. Tällä hetkellä Espoon taloussuunnitelmassa kuitenkin tavoitellaan entistä suurempaa joukkoa nuoria nuorisotoimen asiakkaiksi ilman että samalla oltaisiin lisäämässä aikuisia. Eräs nuorisotyössä työskentelevä ystäväni oli jo jättänyt työnsä tästä johtuen, ei tosin Espoossa, mutta eivät nämä luvut oikein hyviltä näytä. Budjetin lähetekeskustelussa vasemmistopuolueet peräsivät keynesiläistä elvyttävää talouspolitiikkaa, minusta vaaditut investoinnit kannattaisi ennemmin tehdä ennaltaehkäisevään työhön seinien ja teiden sijaan.

Amnesty jatkaa ansiokasta kampanjaansa näissäkin vaaleissa, kiitos kaikille minut mukaan haastaneille! Kampanjan sivuilla on tarkempaa tietoa siitä, mitä kaikkea kunnissa – lähimpänä ihmisiä ja perheitä olevissa palveluissa – voidaan ja pitää tehdä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Ennen kaikkea kysymys on siitä, että ennaltaehkäisemässä ja auttamassa pitää olla riittävästi motivoituneita ihmisiä