| |
Rakentaminen
29.10.2008
Pari päivää ehti mennä vaaleista, mutta en ole unohtanut. Kiitos kaikki te 450 äänestäjää ja muuta tukijaa! Erityisen hienolta tuntuu, että Vihreät ovat Espoossa ja Helsingissä selvästi toiseksi suurin puolue ja näin entistä tiukemmin vallankahvassa.
Suomisen Esa on jo tehnyt postauksessaan ‘Ruumiinavaus’ niin hyvän analyysin vaaleista valtakunnassa, että eipä lisäillä siihen sen kummempia. Espoossa on jännittävä nähdä, miten perussuomalaiset, joista ainoastaan Soinilla on valtuustokokemusta (Kurt Bymanhan oli listalla sitoutumattomana) aikoo miehittää heille vaalituloksen perusteella kuuluvat lautakuntien puheenjohtajuudet ym. vähän osaamistakin vaativat paikat. Saamme nähdä.
Politiikan arki jatkuu tänään. Teknisessä lautakunnassa käsittelemme lausuntoa Espoon ympäristökeskukselle Espoon toimenpideohjelmasta vuosille 2009-2011 pääkaupunkiseudun ilmastostrategian 2030 toteuttamiseksi. Puisevasta nimestä huolimatta tärkeä juttu ja teknisen keskuksen strategian painopiste - Vihreiden aloitteesta.
Kunnallisvaalit, Rakentaminen | Yksi kommentti »
16.10.2008
Olin tämän päivän Sitran energiaohjelman rakennetun ympäristön energiatehokkuutta koskeneessa workshopissa ja tästä innostuneena palaan parin päivän takaisen postaukseni aiheeseen. Pahoittelut uskollisimmille lukijoilleni lievästä toistosta.
Kyseisessä workshopissa nimittäin vahvistui se käsitykseni, että juuri kunnissa on erittäin paljon tehtävissä koskien rakentamisen energiatehokkuutta. Kunnat ovat isoja rakennuttajia, ne suunnitteluttavat ja tilaavat teitä ja taloja. Sen lisäksi kuntien rakennusvalvontaviranomainen, jota luottamusmiehet ohjaavat, hyväksyy tai hylkää kaikki ehdotetut energiaratkaisut samoin kuin muut rakentamiseen liittyvät suunnitelmat. Oulun rakennusvalvonnan päällikkö totesi tilaisuudessa, että heidän käsiensä läpi menee joka vuosi kolme kertaa kaupungin vuosibudjetin kokoiset investoinnit enkä usko, että Espoo jää tässä suhteessa yhtään jälkeen. Meillä on siis keino vaikuttaa noin neljän miljardin vuotuisten investointien energiatehokkuuteen.
Energiapolitiikan määritteleviltä luottamusmiehiltä lautakunnissa ja valtuustossa vaaditaan erittäin paljon ymmärrystä energian ja sen säästämisen suhteen sekä tajua kompleksisista systeemeistä. Vihreissä sitä on, vaikka joku vielä kertoisikin “sähköä saadaan töpselistä” -juttua totena. Valtioneuvoston ilmastopoliittinen asiantuntija ei suotta ole vihreä.
Näiden vaalien linjauksia lukiessa naurattaa, että kun Espoossa me vihreät pari vuotta sitten vaadimme budjettineuvotteluissa kaupungin energiansäästötavoitteeksi kaksi prosenttia vuodessa omissa kiinteistöissä, tinkivät muut isot puolueet sen yhteen.
PS. En eilen kehunut puutarhakaupunkipuolueesta ketään, vaikka puutarhanhoitopuolelta pari pätevää tyyppiä esittelinkin. Tämän päivän TKY:n vaalipaneelin perusteella Johanna Tikanmäki on aika lailla fiksu, tosin Kepua äänestäessä vastuu ja valta sitten siirtyy Kepulle. Tätä en suosittele :).
Rakentaminen, Ympäristö | Ei kommentteja »
13.10.2008
Espoon vihreiden vaaliohjelmassa vaaditaan, että Espoon on sitouduttava YTV:n ilmastostrategian tavoitteeseen vähentää kasvihuonekaasupäästöjen määrää 39 % vuoteen 2030 mennessä. Espoo ei enää omista hiilivoimalaa, joten tavoitteeseen pääsemiseksi meidän valtuutettujen pitää olla valistuneita ostajia ja kuluttajia myös veronmaksajien rahoista päätettäessä.
Noin puolet energiankulutuksesta tapahtuu rakennetussa ympäristössä ja noin 40% liittyy asumiseen. Silti rakennettu ympäristö on ainoa toimiala, jossa hiilidioksidipäästöjen hallintaa ei ole yhtenäisesti johdettu. Rakentamisessa ja peruskorjaamisessa on siis valtava päästöleikkausten mahdollisuus. Espoon rakennusvalvonnan tulee Oulun tapaan tukea ja opastaa rakentajia ja rakennuttajia energiatehokkaassa rakentamisessa. Hyvin suuri osa rakennusten energiankulutuksen leikkauksista voidaan tehdä siten, että investointien takaisinmaksuajat ovat joko pieniä tai olemattomia eli maksavat itsensä jo käyttöönottovaiheessa. Esimerkki tällaisesta on se, että rakennusten aurinkopaneelijulkisivut maksavat vähemmän kuin graniittijulkisivut.
Rakentamisessa ja peruskorjaamisessa on siis valtava päästöleikkausten mahdollisuus. Espoon rakennusvalvonnan tulee Oulun tapaan tukea ja opastaa rakentajia ja rakennuttajia energiatehokkaassa rakentamisessa. Hyvin suuri osa rakennusten energiankulutuksen leikkauksista voidaan tehdä siten, että investointien takaisinmaksuajat ovat joko pieniä tai olemattomia eli maksavat itsensä jo käyttöönottovaiheessa. Esimerkki tällaisesta on se, että rakennusten aurinkopaneelijulkisivut maksavat vähemmän kuin graniittijulkisivut.Etenkin peruskorjauksissa aika toimia on juuri nyt, sillä 1960- ja 1970-luvuilla rakennetut talot ovat peruskorjausiässä. Meillä Olarissa lähes kaikissa yhtiöissä on tehty tai tehdään julkisivuremonttia, energia- ja muistakin syistä. Ohjaukselle kuitenkin olisi käyttöä, sillä esimerkiksi omassa yhtiössäni pikkulinnut ovat tuntuneet löytäneen uuden julkisivun pahiten lämpöä vuotavat kohdat lämmitelläkseen.
Espoon palvelut, Rakentaminen, Ympäristö | 3 Kommenttia »
1.10.2008
Olin eilen illalla asukastilaisuudessa, jossa käsiteltiin Kuitinmäen ostarilla olevan entisen Esson pääkonttorin kehittämistä. Nyt koko talo on tyhjillään, kuten on aika moni muukin tila alueella. Ison Omenan avaamisen jälkeen alue muuttui takapihaksi, josta on hävinnyt melko lailla palveluja. Jotain tosin on jäljelläkin. Kauppa, kaksi ravintolaa joissa on viinilista, apteekki, kappeli, kuntosali, sporttibaari ja pari muuta erikoisliikettä sinnittelevät vielä.
Jotta ostarilla olisi lapsiperheille sopivaa elämää jatkossakin, on sitä kuitenkin kehitettävä. Esson talon omistava St1 haluaa tyhjän toimiston tilalle asumista ja uusia liiketiloja ja oli teettänyt tätä varten keskustelun pohjaksi muutamia suunnitelmiakin. Jokunen idea oli aika erikoinen, mutta esimerkiksi ajatus siitä, että nykyisen “torin” autopaikat vietäisiin maan alle ja alue muutettaisiin torimaiseksi aukioksi oli minusta vallan oivallinen. Monen paikallaolleen reaktio oli kuitenkin yllättävä: ei uusia asukkaita eikä uusia palveluja! Suurin pelko ihmisillä oli siitä, ettei pariskunnan toista autoa saisi jättää maksutta parkkiin mihin tahansa.
Isoin osa paikallaolleista oli seniorikansalaisia, varmaan pitkäänkin alueella asuneita ja sellaisia, jotka ovat nähneet palvelujen huonontumisen mutta eivät silti olleet valmiita keskustelemaan kehittämisestä. Jotta muidenkin ääni kuuluisi suunnittelussa, käykää ihmeessä jättämässä kommettejanne osoitteessa www.espoo.fi/avoinespoo. Lupaan itse seurata hanketta aktiivisesti ja kerron, jos jotain kuuluu.
Kaupunkirakenne, Rakentaminen | Ei kommentteja »
24.9.2008
Kuten tuossa alempana kerroin, olen viettänyt tämän viikon joka kolmas vuosi järjestettävässä kestävän rakentamisen konferenssissa, World Sustainable Building ‘08:ssa. Suomalaisia on paikalla mm. Sitrasta, VTT:stä ja ympäristöministeriöstä, mutta ei yhdenkään kaupungin edustajia. Muutenkin heti alkuviikosta joutui pyörtämään sen ajatuksen, että USA:ssa, Kanadassa tai Australiassa oltaisiin jotenkin takapajuisia kestävän kehityksen suhteen - näissä kaikissa on sekä rakennusten että erioten alueiden kestävyyden kannalta tehty melko lailla työtä. Kotoinen energiankulutusnormimme on aika kevyttä kauraa, kun sitä verrataan muihin mahdollisiin tapoihin edistää kestävää kehitystä. Jenkeissä on käytössä huomattavasti moniulotteisempi rankkausjärjestelmä, LEED; Kanadassa etenkin Vancouverissa on osattu kehittää uusia kiinnostavia asuinalueita selkein pelisäännöin ja Australiassa vesihuolto on hoidettu monessa paikassa niin, että ns. harmaata vettä käytetään niissä paikoissa, jossa veden ei tarvitse olla juomakelpoista. Paitsi politiikkaan, sain myös väitöskirjatyöhön aivan uusia ideoita.
Energian kulutuksen leikkaaminen on hyvä keino vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Kuitenkin myös energian tuotantotavat, paikallinen vesihuolto ja sosiaalinen sekä taloudellinen kestävyys ovat yhtä lailla tärkeitä. Samoin tärkeää on ulottaa kestävät ratkaisut pieniinkin asioihin, ei pelkästään laittaa talon seiniin lisää eristettä ja uskoa että se ratkaisee kaikki ongelmat.
Tiukasta konferenssiohjelmasta huolimatta jotain kulttuuriakin on tarttunut haaviin. Suosittelen lämpimästi.
Espoo, Rakentaminen, Talous, Ympäristö | Ei kommentteja »
21.8.2008
Laadimme Vihreissä pari päivää sitten tiedotteen siitä, miten mielestämme Suurpellon rakentaminen ei ole mennyt ihan nappiin. Katujen ja kunnallistekniikan rakentaminen on edennyt aikataulussa ja sovitussa laatutasossa ja maankäyttösopimusten mukaiset maksut maanomistajilta on saatu. Ainoa ongelma on, että kadut ovat jäämässä autokoululaisten harjoitusalueeksi, sillä asunto- ja toimitilahankkeet eivät ole liikahtamassa eteenpäin. Katujen rakentaminen ennakkoon on fiksua, mutta fuskua on se että samaan aikaan esimerkiksi Saunalahdessa, jossa asukkaita jo on, on odoteltu pitkään katujen viimeistelyä.
YLE laati tiedotteen pohjalta uutisen poimien tiedotteesta faktat mutta ei poiminut mukaan varsinaista kärkeämme - sitä, että Vihreiden mielestä Suurpelto tarvitsee raideyhteyden ja että suunnittelua tulee tuoda järkevämmälle tasolle. Pyörä kuitenkin pyörähti: asuntorakennuttajat ilmoittivat (ja YLE uutisoi), että he aloittaisivat rakentamaan jos Suurpeltoon saisi rakennuslupia ja Espoon sivistystoimi ilmoitti, että Opinmäki-hankkeeseen halutaan asukkaita mukaan (YLE edelleen tiedonkulun aallonharjalla).
Hälyttävää on, jos asuntojen rakentaminen ei pääse alkamaan kaupungin omista toimista johtuen. Ensi sijassa tarve on kuitenkin asunnoille, muu tulee sitten aikanaan jos tulee. Hyvä, jos mielipiteellämme saimme aikaan keskustelua mutta vähän ihmetyttää että varsin tarpeellisesta ja fiksusta hankkeesta ei viestitä ilman että joku ottaa asian puheeksi. Suurpeltoa tarvitaan.
PS. Suurpellossa on VVO:n sivujen mukaan 31.8. katujuhlat, mutta Suurpellon omat sivut ovat edelleen alhaalla.
Kaupunkirakenne, Rakentaminen | Ei kommentteja »
11.8.2008
Espoon keskuksen virastotalot ovat melko lailla rumia ja sietäisivät tulla puretuiksi suunnilleen kaikkien mielestä, joiden kanssa olen asiasta jutellut. Asia tietysti ei ole ihan näin yksiniittinen, mutta nyt kun Espoon keskuksen arkkitehtikilpailun tuloksia riepotellaan ja mietitään, pitäisikö kaupungintalo purkaa vai peruskorjata, olen kääntynyt purkamisen kannalle.
Yleisesti ottaen korjaaminen, rumankin talon korjaaminen, on kannatettavaa. Tässä tapauksessa kuitenkin tulisi ensi sijassa miettiä toiminnallisia seikkoja. Peruskorjaamalla 8000 kerrosneliön kaupungintalon kustannukset ovat lähes samankokoisen uudisrakennuksen luokkaa. Harkitsemalla tilojen käyttö uudelleen voitaisiin kuitenkin selvitä rakentamalla noin 4000 kerrosneliön kaupungintalo paljon halvemmalla. Suuri osa kaupungintalon toiminnoista on jo siirtynyt vuokratiloihin. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa Espoossa saa toimitilaa varsin kohtuullisella hinnalla eikä kaikkia tukitoimintoja tarvitse pitää juuri kaupunginjohtajan huoneen vieressä.
Saapa nähdä miten asia esitetään valtuustolle 550-vuotisjuhlakokouksessa 25.8.; vesittyneen kompromissin vai riitaisan enemmistöpäätöksen muodossa :).
Edit 12.8.2008: näemmä ei kumpanakaan. Hyvä niin, ehkä juhlakokouksessa voidaan päättää jotain parempaa, esimerkiksi Vantaa päätti pienentää koulujen ryhmäkokoja.
Kaupunkirakenne, Rakentaminen | Ei kommentteja »
|
 |
|