Hyvää:

• Maalaisuus tulee taas.
• Kimmo Taskisen valokuvat HS:n autosivuilla pelastavat usein koko lauantain lehden.

Huonoa:

• SK spoilasi Kramppeja & Nyrjähdyksiä kertomalla päähenkilöiden nimet. Tavatonta! Lieventävänä asianhaarana tosin se, että sarjaa aletaan julkaista uudelleen…

Hauskaa vappua itse kullekin. Katson itse ensin Ulliksen perinteiset menot ja lähden viikonlopuksi seuraamaan, miten Pietarissa on osattu viettää työn juhlaa.

Olin lauantaina (tosiaan lauantaina, opppilaat tekivät yhden päivän sisään saadakseen vapaapäivän vapun jälkeiselle perjantaille) Haukilahden lukion paneelikeskustelussa puheenjohtajana. Aiheena oli ilmastonmuutos ja ympäristöasiat laajemminkin; panelisteina istui lukiolaisia ja opettajia sekä edustajat Suomen Luonnonsuojeluliitosta ja Greenpeacesta. Keskustelu oli vilkasta ja myös yleisöstä, niin opettajilta kuin oppilailtakin, tuli paljon kommentteja ja kysymyksiä. Ehdottomasti loistava tilaisuus sekä päästä kurkistamaan kymmenen vuoden tauon jälkeen koulumaailmaan että ylipäänsä osallistua.

Minua jäi askarruttamaan yksi asia paneelissa: moni kommentoija vetosi siihen, ettei itse tiedä asiasta paljonkaan. Kuitenkin on niin, että lukion käyneet ovat suurin piirtein keskivertosuomalaisen verran koulutettuja ja opettajat paljon yli sen. Valinnat esimerkiksi eri energiamuotojen välillä ovat toki vaikeita, mutta jonkun verran meillä kaikilla tulisi olla rohkeutta tehdä niinkuin oikealta tuntuu ja valita omien arvojen mukaan. Puhkianalysointi vie usein keskustelun pois varsinaisesta asiasta.

Ehkä politiikkaa tarvitaankin juuri kääntämään harmaasävyiset asiantuntijaselvitykset mustavalkoisiksi?

Olin tänään tilaisuudessa kuulla Matti Vanhasen ajatuksia Suomesta 2020. Pääministeri puhui lähinnä huoltosuhteen muutoksista ja maahanmuutosta sekä näihin liittyvistä alueellisista muutoksista. Ohitetaan tässä nyt sellainen seikka, että Suomessa on vuonna 2020 alueita, joissa yli sadalle prosentille nuorista on korkeakoulupaikka (!) ja keskitytään koko työväestöä koskevaan kysymykseen.

Huoltosuhteen muutoksen radikaalivaihe, käyrän 45° matka ylöspäin, alkaa valtioneuvoston kanslian ennusteen mukaan nimittäin ensi vuonna. Nyt pääministerin esikunta oli tuottanut myös tietoa alueellisista eroista. Ne olivat hälyttäviä. Uudellamaalla ja Pirkanmaalla huoltosuhde huononee merkittävästi, mutta muualla Suomessa muutoksen kertomisen asteikolle käy kuten Spinal Tapissa: “these go to eleven”. Graafin pylväät olivat kuin radiomasto kännykän antennin vierellä.

Saapa nähdä minkä verran sitä joutuu oman työuransa aikana subventoimaan autioituvan Suomen toimintaa.

Sohva pääsi Hesariin eilen, minä siinä päällä ikäänkuin siivellä myös. Tavallaan omaa kotia esittelee aika mielellään kun on nähnyt vaivaa sen hankkimisessa ja laittamisessa, mutta elän toivossa ettei vaatekaappijournalismiin tarvitse koskaan lähteä politiikan tiimoilta. Saattaisi tulla sanottua mukavissa kotioloissa jotain jota sitten joutuu myöhemmin katumaan.

Muutenkin tässä on joutunut vähän oikomishoitoon kun nimeltä mainiten väitetään, etten ole päivääkään ollut tuottavassa työssä. Ei ehkä pitäisi uhrata ajatusta kaikelle, mitä joku katsoo aiheelliseksi pukea sanoiksi, mutta kun tässä on työminän ja poliitikkominän välistä eroa aika ajoin joutunut miettimään niin korjasinpa sitten. Voisi ehkä työnantajan mainita tuolla esittelysivullakin.

Vallasta ja kullasta ei niin väliksi, mutta sen verran olisi voinut olla viisautta ettei olisi joulun ruokia lähtenyt ostamaan ostosparatiisin automarketista, kun lähikaupassa olisi ollut kaikki sama tavara; jopa ne silakatkin, jotka hypermarketin kalatiskiltä olivat loppuneet jo aikoja. Ehkä osaan ensi vuonna olla viisaampi, ehkä valta ja kulta ovat jakautuneet tasaisemmin. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Kilpailukyky ja tuottavuus eivät ole ensimmäisiä asioita kaupungin toimintaa arvioitaessa eikä kaupungin pidä toimia kuin liikeyritys. Kaupunki on toimija, jonka tulee huolehtia kokonaistaloudellisuudesta ja jonka on perusteltua kantaa vastuuta julkishyödykkeistä.

Käytäntö on usein kuitenkin jotain edellisten väliltä. Tarvitsin työtäni varten tiettyä tilastotietoa, jota kaupunki kokoaa. Sain asianomaisesta virastosta hyvin ystävällistä palvelua, mutta tietoa ei voitu lähettää mailitse sillä se on maksullista. Näin ollen menin seuraavana arkipäivänä virastoon, josta sain tiedon paperilla, mutta jossa minua ei osattu rahastaa. Tiedon kanssa menin sitten yhteispalvelupisteeseen, jossa minua piti rahastaa, mutta jossa tätä ei myöskään osattu tehdä eikä asia selvinnyt vaikka yhteispalvelupisteen virkailija (hyvin ystävällinen) soitti monta puhelua. Sain kuitenkin sitten mainitusta virastosta tiedot sähköisessä muodossa seuraavana arkipäivänä ja samoin (hyvin ystävällisen) puhelun, jossa minulle luvattiin lähettää lasku.

Minulta kului työaikaa matkustamiseen tunti-puolitoista ja haluamani tiedon sain siis kahden arkipäivän päästä sen pyytämisestä. Espoolaisten työaikaakin on kulunut aika lailla. Lisäksi sitä tulee kulumaan sekä Espoon että minun työpaikkani laskunkäsittelyssä. Laskun loppusumma on viisitoista euroa. Mitä olisikaan säästetty, jos olisin saanut tiedon suoraan sähköpostilla sitä pyydettyäni?

Itsenäisyyspäivän perinteisen hehkutuksen jälkeen arvelen olevan turvallista jakaa lukijakunnan (moi äiti!) kanssa ajatus, jota olen pyöritellyt päässäni jonkun aikaa ja jolle Matti Klingen kirjoitus itsenäisyyspäivän Hesarissa antoi uutta verta: Suomen historian 1910-luvun ja Balkanin alueen 1990- ja 2000-lukujen tilanteessa, erioten tämän hetken Kosovossa, taitaa olla aika paljon yhtäläisyyksiä. Voimakkaasti jakautunut kansa. Kaksi aakkostoa, valtaapitävien kyrillinen ja eurooppalainen latinalainen. Sijainti sellaisessa paikassa, ettei ketään oikeastaan kiinnosta mitä tapahtuu.

Kuvittelisin, että itse asiassa tapahtumien vyöry Suomessa 1917 on ollut aika lailla samanlaista kuin nyky-Kosovossa eikä joulukuun kuudentena pidetty eduskunnan istunto varmastikaan poikennut juuri tavallisesta. Julistuksen antaminen on toki tuntunut hienolta, mutta paikalle ei ole kutsuttu esimerkiksi valokuvaajaa - muutenhan kuva esiintyisi jokaisessa historiankirjassa. Onpahan vain otettu yksi askel kohti itsenäistä kansakuntaa ja pois horjuvan emämaan jaloista.

Eroja varmasti on ja korostan, että tämä on historiantulkintaa ihmiseltä, joka asiaa ei syvällisesti tunne. Toivon kuitenkin, että Balkanin alueen mukavilla ihmisillä on jatkossa rauha kehittää talouttaan vakaissa oloissa ja synnyttää “Suomi-ilmiöitä”, jos asia niin halutaan ilmaista. Ehken Vihreiden turvallisuuspoliittisessa työryhmässä pääsee miettimään näitäkin asioita .

Syys-lokakuussa on tullut matkapäiviä enemmän kuin kotipäiviä ja verkonkäyttö on ollut nopeaa sähköpostin tsekkausta ja mobiili-Facebookin räpläämistä eikä mitään hyödyllistä tahi tuottavaa.

Matkoista pitää nostaa erikseen kahteen suvaitsevaisuudestaan kuuluu kaupunkiin tehdyt työ- ja lomamatkat. Ensimmäinen on Vancouver, jonka kaupunkisuunnitteluun ja asumiseen olin tutustumassa erään tutkimushankkeen kanssa. Vancouverin kehittyminen on pohjoisamerikkalaisittain developperivetoista; jopa niin, että koko kaupungin on aikanaan perustanut kiinteistökehittäjä.

Kehityksen jälki on kuitenkin hyvää, sillä suunnittelussa on muutamia periaatteita, joista ei tingitä. Kaksi mainittavinta on rakennusoikeuden siirtäminen tontilta toiselle, joka takaa sen että keskustassakin on pientaloasumista (joiden rakennusoikeus on siis siirretty naapurin kerrostaloon) sekä rannan pyhittäminen kaikkien käyttöön. Näiden johdosta kaupungissa ei ole auringottomia pilvenpiirtäjien peilikuiluja ja toisaalta Tyyni valtameri pyyhkii niin kodittomien kuin upporikkaidenkin varpaita ilmaiseksi.

Tietysti äärimmilleen vietynä markkinavetoinen asuminen luo melkoisia anomalioitakin. Vai mitä sanotte asunnosta, joka on ollut valmiina kymmenen vuotta, mutta jota omistajat ovat vuoron perään pitäneet vain sijoituksena eikä kukaan neljästä omistajasta ole nukkunut siellä yötäkään? Sanotte tietysti, että hyvä sijoitus, sillä jokainen omistaja on saanut myydessään tuplasti sen, mitä itse maksoi… Viimeinen hinta oli yli 18 miljoonaa Kanadan dollaria ja nykyinen omistaja aikoo jopa sisustaa asunnon. Kuva on ruokasalista, jonka nurkassa oli lattiasta nouseva viiniteline ja päällä riippuva huone.

Niin ja se toinen kaupunki. Se on Sarajevo, jossa käyminen on ollut pitkäaikainen haave. Odotukset eivät olleet liian suuret.

Joskus, en muista milloin enkä oikeastaan miksi, tuuppasin mp3-soittimeen Leevi and the Leavingsin kaksi kokoelmatuplalevyä. Kesällä satunnaissoitto pyöräytti muutaman kappaleen kuultavakseni ja olin myyty. Erityisesti kertosäkeeltään niinkin triviaali biisi kuin Rin-Tin-Tin on kerrassaan tyhjentävä kertomus miesluonteesta (osuutta tähän on kyllä myös sillä, että Egotripin versio kappaleesta antaa ehken jopa alkuperäistä paremmin tilaa sanoitukselle) sellaisena kuin minä sen koen. “Olis pitäny”, mutta se olispitäminen pidetään visusti omana tietona siihen asti, että asia ei enää ole merkityksellinen muualla kuin päänsisäisessä mikromaailmassa.

Oivalluksen merkitys on ennenkaikkea siinä, että minusta on välillä kiva olla osa jotain yhtenäistä kulttuuria - tässä tapauksessa suomalaista melankolista mieskuvaa.

Yhtenäiskulttuuria kävin tänään kokemassa myös asuntomessuilla. Vessaremonttiin ei montaa ideaa tullut, isot ja mielellään harmaat laatat seinään tai lattiaan näyttävät olevan pop. Asumistoiveiden suhteen en taida olla kovin yhtenäinen kulttuurisen viiteryhmäni kanssa (Gösta S. on muuten sanoittanut laittamattomasti tähänkin liittyen!), minusta kun kerrostalo on mitä parhain asumismuoto.

1. Hauskinta kesässä on suomalaisturistit Suomessa, erioten sellaisissa maailman ihmeissä kuin metro tai Stockmann.

2. Hyvänä kakkosena tulevat kesätyöpaikan saaneet kauppatieteen ylioppilaat tummissa puvuissaan, kesäkuun alun lämpiminä iltapäivinä, kun koko muu Suomi käärii hihoja saadakseen ekat rusketusrajat muualle kuin ranteeseen.

3. Miksi naisten alushousumainoksissa ko. vaatteen peittämä ruumiinosa kuvataan aina takaapäin ja miesmainoksissa vastaavasti edestä?

4. Omilta isovanhemmilta voi oppia mm. verkkojen nostoa ja vastan sitomista. Mitähän sitä itse osaa opettaa lapsenlapsilleen? Sähkösopimuksen kilpailuttamisen?

5. Hiekkakakkuhiekka käyttäytyy juuri niin kuin opetettiinkin, leikkauspinta kakkua rasitettaessa on selvästi havaittavissa. Tosin harvempi urakoitsija laatikon ulkopuolella pyrkii syömään hiekkaa työnjohtajan silmän välttäessä.

6. Kesän selviää ilman festareita tai merkittäviä jalkapallokilpailuja. Ensi kesää ei.

7. Telkkaria ei enää niin tarvitsekaan, kun teidän lupamaksuvaroillanne voin katsoa tärkeimmät.

8. Eino Leino ei ollut lainkaan huonompi kirjoittaja. 

Eiköhän näillä ajatuksilla selviä pitkälle syksyyn.