Päivähoitopaikkatakuu – lue myös pienellä präntätty
30.11.2009Espoo ottaa käyttöön Espoo-lisän leikkauksen myötä päivähoitopaikkatakuun tammikuun alusta lukien. Lapsen voi siis ottaa pois päiväkodista ja viedä takaisin samaan tuttuun päiväkotiin elokuussa, vaatimuksena vain että hoitopaikka on ollut olemassa neljä kuukautta ja myös tauko kestää neljä kuukautta. Tämä on erinomainen asia, josta päätös olisi tietysti ollut johdonmukaista tehdä samalla kuin budjetissa linjattiin Espoo-lisästä.
Ennuste ensi vuodelle on, että kaupungin päiväkodeissa on kaikkiaan 9151 lasta ja perhepäivähoidossa 1382 lasta. Espoo kuitenkin ostaa osan päiväkotipaikoista ostopalveluna, kaikkiaan ensi vuodelle 2245 lapselle. Ostopalvelupäiväkotipaikat jaetaan samoin ehdoin ja samalta luukulta kuin kaupungin omatkin, mutta takuu ei koske näitä paikkoja. Kahdeksantoista prosenttia hoitolapsista on siis takuun ulkopuolella, eikä tilanne tule virkamiesjohdon tai ao. lautakunnan puheenjohtajan mukaan korjaantumaan ennen tammikuuta ja Espoo-lisän leikkausta.
Espoo-lisän leikkauksella haetaan noin seitsemän miljoonan vuotuisia säästöjä, ehdottomasti tavoittelemisen arvoinen summa. Jokainen kuukausi noiden 2245 lapsen osalta maksaa kuitenkin vanhemmille Espoo-lisän menetyksenä puoli miljoonaa. Jotenkin tämä asia täytyy korjata, ja pian.




