Itella on lakkauttamassa Kuitinmäen ostarin postia, hyvin todennäköisesti huolimatta asukasaktiivi ja kaupunginvaltuutettu Leo Hiltusen (PerusS; ex-SDP, ex-Kepu ja ex-Vihr. myös) ja muiden sinällään ansiokkaasta postia puolustavien nimien keräämisestä. Väittäisin, että konttoriverkostoa koskevat päätökset pk-seudulla tehdään liiketaloudellisin perustein ja siten ne on jo tehty. Vaikka syrjä-Suomessa joku toimipiste olisikin pystyssä enemmän alueellisten palvelujen vuoksi, ei suklaan myynti riittäne pitämään postia hengissä kaikissa Espoon pikkukeskuksissa.
Harmillinen juttu. Vaikka kirjepostin lähettäminen aika vähäistä onkin (vastaanottajana olen sen sijaan ilmeisesti omaa luokkaani, meille on nimittäin vuoden alusta jaettu päiväposti kuminauhalla paketoituna. Kiitos hyvästä palvelusta!), niin ostarille posti on merkinnyt paljon ja alueen muille palveluille sekä kaupoille se on ollut melkoinen logistiikkaetu. Ainakin Sisukas.netin kamat näyttävät talvisin kulkevan pulkalla postiin. Tuolla aiemmin jo otinkin kantaa ostarin reippaan muuttamisen puolesta, nyt olen entistä vahvemmin sitä mieltä.