Espoon kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen ilmoitti maanantaina eläkkeelle jäämisestään tämän vuoden lopussa, päinvastaisista puheista huolimatta aivan riittävän ajoissa jotta Espoossa voidaan sekä selvittää että ottaa käyttöön joku muukin malli kuin perinteinen virkakaupunginjohtaja.

Suomalaisen torsopormestarimallin, siis valtuuston keskuudestaan valitseman pormestarin, ohella on nimittäin muitakin käytännön vaihtoehtoja johtaa ja ohjata kaupunkia hyvässä synkronissa poliittisen johdon hyväksymän strategian kanssa. Kaupungin sisäisessä johtamisessa tarvitaan poliittisten linjojen ja hallinnon nykyistä parempaa yhteensovittamista. Helsingin johtomalli on tästä yksi esimerkki: kaupungin ylin johto koostuu (entisistä) poliitikoista virkauralla ylenneiden hallintoihmisten sijaan. Jokaisella on osaava ja pätevä esikunta taustallaan. Espoossa viimeisin askel on ollut päinvastainen: kaupunginjohtajan ja toimialajohtajien tehtävät muutettiin määräaikaisista vakinaisiksi pari vuotta sitten. Espoon nykyiset johtajat ovat virkauraa pitkin edenneitä, päteviä ihmisiä. Kuitenkin näkisin, että tehtävä olisi riittävän houkutteleva määräaikaisenakin, oli nimike sitten pormestari tai kaupunginjohtaja.

Yksi asia uuden johtajan valinnassa on kuitenkin ylitse sisäisenkin johtajuuden: Espoon kaupunginjohtajan on kyettävä uskottavasti pitämään Espoon ja kaupunkiseutujen puolta valtion tasausjärjestelmän kanssa painittaessa. Tätä varten tulevalla johtajalla tulee olla vahva näkemys ja vankka verkosto. Muuten on vaarana, että pääkaupunkiseudun sisäiset klikit syövät kaiken energian ja valtakunnallinen talouspolitiikka jää varjoon, jolloin tilanne jopa pahenee muiden kuntien ahdingon syvenemisen myötä

Espoo ottaa käyttöön Espoo-lisän leikkauksen myötä päivähoitopaikkatakuun tammikuun alusta lukien. Lapsen voi siis ottaa pois päiväkodista ja viedä takaisin samaan tuttuun päiväkotiin elokuussa, vaatimuksena vain että hoitopaikka on ollut olemassa neljä kuukautta ja myös tauko kestää neljä kuukautta. Tämä on erinomainen asia, josta päätös olisi tietysti ollut johdonmukaista tehdä samalla kuin budjetissa linjattiin Espoo-lisästä.

Ennuste ensi vuodelle on, että kaupungin päiväkodeissa on kaikkiaan 9151 lasta ja perhepäivähoidossa 1382 lasta. Espoo kuitenkin ostaa osan päiväkotipaikoista ostopalveluna, kaikkiaan ensi vuodelle 2245 lapselle. Ostopalvelupäiväkotipaikat jaetaan samoin ehdoin ja samalta luukulta kuin kaupungin omatkin, mutta takuu ei koske näitä paikkoja. Kahdeksantoista prosenttia hoitolapsista on siis takuun ulkopuolella, eikä tilanne tule virkamiesjohdon tai ao. lautakunnan puheenjohtajan mukaan korjaantumaan ennen tammikuuta ja Espoo-lisän leikkausta.

Espoo-lisän leikkauksella haetaan noin seitsemän miljoonan vuotuisia säästöjä, ehdottomasti tavoittelemisen arvoinen summa. Jokainen kuukausi noiden 2245 lapsen osalta maksaa kuitenkin vanhemmille Espoo-lisän menetyksenä puoli miljoonaa. Jotenkin tämä asia täytyy korjata, ja pian.

Espoossa on kesäisin viisi kunnallista kuivan maan matonpesupaikkaa. Kuten varmaan kaikki tietävät, on kuivan maan pesupöytä, josta pesuvedet kulkevat käsiteltäviksi vesistöjen kannalta paljon parempi kuin mäntysuopaisten mattojen huljuttelu meressä tai järvessä. Pesupöytä on myös selälle parempi ja tuoksu on sama tutun kesäinen. Räsymattojen pesu taitaa olla yksi niistä asioista, joka yhdistää suomalaisia ikä- ja yhteiskuntaluokkien ylitse.

Yhtä asiaa en kuitenkaan ymmärrä: miksi osa pesijöistä, nuorista ja vanhoista, edelleen ruiskauttaa matoilleen laimentamatonta suopaliuosta? Pullon kyljessä on laimennusohje, jonka mukaan pesuliuoksen tulisi olla yksi osa mäntysuopaa sataan osaan vettä. Laittavatko nämä ihmiset pyykkikoneeseensakin viisi paketillista pesuainetta tai käyttävätkö hampaidensa pesuun puoli kiloa tahnaa? Pesutulos ei siitä parane, mutta rahaa ja Itämerta kuluu.

Kunnissa suurin osa virkamiehistä taitaa olla tällä hetkellä lomalla. Vielä vanhojen työehtosopimusten piirissä olevalla väellä voi vuosilomaa olla jopa yhdeksän viikkoa, varmasti ihan ansaittua. Sillä välin toisaalla kuitenkin tapahtuu asioita, jotka tulevat vaikuttamaan jo syksyn ja parin seuraavan vuoden asuntotilanteeseen.

Aivan ensimmäinen merkittävä asia on ASP-lainan ehtojen huomattava paraneminen ja sen kautta ensiasunnonostajille kanavoitava tuki. Vaikka muutama tuhat euroa on murto-osa pienenkään asunnon ostohinnasta, kohdistunevat sen aiheuttamat paineet kerrostaloyksiöihin ja pieniin kaksioihin; sellaisiin asuntoihin, joissa ehkä muuten asuttaisiin vuokralla. Pieniä asuntoja siis tullaan tarvitsemaan kaupunkikeskuksissa, muutoin nuoret ensiasunnonostajat, vuokralla asuvat ja opiskelijat joutuvat kärsimään. Ellei tämä muuten onnistu niin rakennettakoon korkeammalle.

Toinen uusi avaus on tänään julkaistu Sipoonrannan rahoitusmalli. Sipoonranta on tuleva asuinalue Sipoossa. (Jos taloudessamme olisi televisio, yrittäisin varmasti poikkeuksellisesti seurata Diili-sarjaa, jossa hankkeelle haetaan markkinointijohtajaa, koskapa samantyyppisessä työssä itsekin olen.) Alueella on vahva asemakaava eli kunnan poliittinen tahto sen rakentamiseen on olemassa. Tavallisesti tässä tilanteessa olisi käytävä läpi kaksi rahoituskapeikkoa: ensin kunnalta tulisi löytyä budjettirahaa rakennuttaa alueelle kunnallistekniikka, sitten asuntorakennuttajalta tulisi löytyä rahaa aloittaa asuntojen rakentaminen ennekuin myynti alkaa vetää. Tehokkuustappiot ovat tavallisesti melkoisia. Kun kehittäjä ottaa ulkopuolista rahaa jakamaan omaa voittoaan, on alue mahdollista rakentaa leveämmillä hartioilla ja nykyistä nopeammin.

Lisäksi on muistutettava, että pk-seudun kuntien ja valtion puitesopimus velvoittaa Espoonkin rakennuttamaan ja vastaamaan siitä, että sen alueella rakennetaan vuosittain keskimäärin 2500 asuntoa. Tästä tavoitteesta ollaan pahasti jäljessä, määrästä toteutunee tänä vuonna alle puolet. Kaikki keinot nopeuttaa asuntotuotantoa sinne, mihin sitä on kaavallisesti sovittu toteutettavaksi, tuleekin siis käyttää. Tähän asti Espoossa on viivytelty sekä kaavoissa että kunnallistekniikassa.

Alan saada jo hieman kyseenalaistakin julkisuutta jätevedenpuhdistamokannastani. Ehkä tästä tulisi siis pitää enemmän meteliä. Vesihuoltotekniikan diplomi-insinöörinä en oikein voi muuta kuin kannattaa parasta mahdollista puhdistustulosta ja äänestää sen puolesta, vaikka sitten erimielisenä muun ryhmän kanssa.

Espoolaisten likaaman veden puhdistaminen hoituu Suomenojaa edullisemmin, vähemmin kemikaalein ja edullisemmin kalliopuhdistamossa. Nyt esittelijänä toimiva Olavi Louko on lähtenyt hakemaan kompromissia esittämällä parhaaksi arvioidun paikan, Sammalvuoren, sijaan Blominmäkeä. Minusta on turhauttavaa, että osa poliitikoista on tehnyt asiasta satojen miljoonien hintaisia vaalilupauksia faktoja tuntematta – sitä satoa tässä nyt korjataan.

Espoossa kuitenkin on osallistuvan kaupunkisuunnittelun osaamista. Parhaan ja toiseksi parhaan vaihtoehdon välillä on niin monta miljoonaa euroa, että ajatuksellisesti jo osalla siitä saisi kompensoitua asukkaiden kokemaa haittaa melko lailla. Keskustelu sammalvuorelaisten kanssa tulisi käydä vielä tästäkin näkökulmasta ennemmin kuin antaa rahat suoraan tunnelin rakentamiseen ja lisääntyneeseen energiankulutukseen. Rakennusaikaiset haitat eivät ole suinkaan olemattomia, mutta niiden minimointiin ja asumisviihtyisyyden maksimointiin puhdistamohankkeessa kannattaa satsata ennemmin kuin rakentaa kalliilla huonoon sijaintiin.

Nyt säästötalkoissa (tai no, säästö ja säästö; Espoo käyttää tänä vuonna säästöjen jälkeenkin enemmän rahaa kuin viime vuonna) joudutaan yhä useammin miettimään, mitä palveluja tarvitaan ja mitkä ovat niitä olennaisia peruspalveluita. Todennäköisesti asiasta on mielipiteitä ja tulkintoja yhtä monta kuin asiasta päättäviäkin. Tässä valossa on erikoista, ettei valtionosuuksia maksettaessa ja jaettaessa valtio vaadi kunnilta selvää tilinpitoa siitä, mitkä kustannukset juontuva lakisääteisistä palveluista ja mitkä ovat muita palveluita.

Toive voi kuulostaa aika kovalta politiikalta: tuollainen listahan olisi tehostajapoliitikon märkä päiväuni. Se kuitenkin myös antaisi työkalut arvioida pulassa olevien kuntien toimintaa sekä tarjoaisi saman alueen – esimerkiksi pääkaupunkiseudun - kunnille mahdollisuuden keskinäiseen erottautumiseen. Näin meillä olisi Espoossa vähemmän paha mieli kun tietäisimme, että valtionosuudet menevät oikeasti tarpeeseen ja yhtenäisillä työssäkäyntialueilla asukkaat voisivat valita asuinpaikkansa mielikuvien sijaan oikeaan tietoon perustuen.

Luin viikonloppuna Boxberg & Heikan tuoreen pamfletin Lumedemokratia. Mielenkiintoinen teos, suosittelen muillekin, vaikka kustannustoimittajalle olisi vielä piisannutkin työsarkaa ja moni päätelmä kirjassa johdetaan aika ohuen induktion kautta. Lumedemokratia varoittelee konsensuspolitiikan vaaroista ja nostaa esiin ihmisiä, jotka ovat Espoossakin vallan kahvassa. Itse asiassa välillä tuntuu siltä, että konsensuspuolueeseen kuuluvat lähes kaikki, jotka ovat olleet mukana kuntapolitiikassa yli viisi vuotta. Itsekin kannatan useimmissa päätöksissä yhteisen kannan muodostamista äärimmäisen täpärän äänestystuloksen sijaan, mutta rajansa silläkin.

Siksipä juuri oli herättävää saada eilen illalla viesti säästöneuvotteluista: demarit eivät lähteneet mukaan sopimukseen säästöistä. Kaksi suurta löysivät yhteisen sävelen, kolmospuolue jäi ulkopuolelle. Ehkä tämä osaltaan tuo erimielisyyksien ratkoimisen takaisin politiikkaan yhteisen hyssyttelyn sijaan. 

Kytkös Lumedemokratiaankin löytyy: kirjoittajat esittävät, että 1990-luvun lamassa oikea lääke olisi ollut lisävelanotto säästämisen sijaan. Pikavippiä demaritkin joutuvat tarjoamaan lääkkeeksi, sillä jo nyt Espoo ottaa syömävelkaa ja kolmen vuoden päästä Espoon velan määrä on nelin-viisinkertaistunut, vaikka nyt sovitut säästöt toteutetaankin.

Ennen viime kaupunginvaltuuston kokousta oli Espoonkruunun asukkaiden mielenosoitus. Järjestäjä oli kuulemma ilmoittanut HS:lle, että paikalle tulee tuhat ihmistä. Tuli noin kolmekymmentä, enkä minä ainakaan saanut mielenosoittajien materiaalia, koska ovella seisovilla kaadereilla tuntui olevan keskusteltavaa keskenään. Eilen ennen kaupunginhallituksen kokousta piti olla lukiolaisten mielenilmaus säästöohjelmaa vastaan, mutta ilmeisesti isänmaan toivot olivat väärässä paikassa.

Suorastaan harmillista tällainen. Vaikka itse en ole tainnut osoittaa mieltä kuin kotitaloustöitä vastaan ja paremman opintotuen puolesta, soisin mielelläni että tällainen kansalaisaktiivisuus olisi voimissaan myös kunnissa. Perusteltu vaatimus ja sen tueksi laadittu jäsennelty viesti olisivat erinomainen tuki päätöksenteolle.  Meillä valtuutetuilla on ikävän usein vapaus johtaa kansaa ilman hälyääniä. Espoolaisten sanotaan usein olevan aktiivisia kansalaisia ja näin toki onkin, mutta kyllä vaatimus näyttää pontevammalta jos sen tukena on banderolleja ja banjoja kuin satunnainen mailivuodatus. Tavallaan toivoisin, että tulevat säästöt saisivat espoolaiset sekä miettimään, missä voisivat säästää yhteistä rahaa että olemaan muutenkin aktiivisia kansalaisia.

Eilisestä kaupunginhallituksen kokouksesta uutisoitiin lähinnä päätös esittää muille kunnille yhteistyötutkimusta suoran selvityksen sijaan. Koska tässä on vaara soutaa semantiikan syville vesille ja kantani yhteistyöhön on esitetty usein aiemminkin, kerron sen sijaan pienestä saavutetusta voitosta: Otaniemen ja Kauklahden ennakkoäänestyspaikat tulevat olemaan eurovaaleissa auki yhtä pitkään kuin kaikki muutkin. Kiinnitimme asiaan huomiota Leppäkorven Jaanan kanssa ja asia tuli korjattua. Perinteisestihän Otaniemen äänestyspaikka on ollut auki vain pari vaivaista päivää, vaikka tiedossa on että viimeiset ennakkoäänestyspäivät ovat vilkkaimpia. Nyt äänestysmahdollisuuksia on lisätty, toivotaan että Espoon vihreiden oma eurovaaliehdokas menestyy .

Edelliseen tekstiin viitaten täytyy sanoa, että myös Olarin posti on auki ainakin kesäkuun alkuun, koskapa sen kanssa on sitova sopimus ennakkoäänestyspaikkana toimimisesta.

Espoon valtuusto käy läpi kaupungin tilannetta ja pähkii tulevaisuutta parin päivän seminaarissa. Tätä varten kaupungin kehittämis- ja tutkimusryhmä (erinomaisesti taustatietoa saatavilla, käykää tsekkaamassa!) on koonnut statistiikkaa.

Hälyttävin indikaattori koko kymmenien sivujen nivaskassa on seuraava: yhden aikuisten perheet (sinkut tai yksinhuoltajat) muodostavat 22% espoolaisista ruokakunnista. Kuitenkin yhden aikuisen perheet muodostavat 53% köyhistä ruokakunnista. Selvää siis on, että jo kuluneiden hyvien vuosien aikana tilanne on muodostunut kestämättömäksi. Kun verotulokertymä heikkenee ja kaupunki tulee säästämään kaikesta, muuttuu näiden perheiden tilanne vielä vaikeammaksi.

En esitä johtopäätöksenäni, että kahden aikuisen ydinperhe tekee autuaaksi, vaikka tilaston valossa kaksi aikuista pelastaa perheen köyhyydeltä melko todennäköisesti. Sen sijaan esitän, että tilaston kääntämiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen. Kaikkiaan köyhiä ruokakuntia on 10,5%, noin 10.000 kappaletta ja niissä asuu 20.000 espoolaista. Kun määritelmän mukaan näissä ruokakunnissa on vain yksi aikuinen, koskee asia myös 10.000 espoolaislasta.

Väännän vielä rautalangasta: lasten määrä vastaa kaikkia 0-3 -vuotiaita espoolaislapsia.