Kampanjakiire; kulttuurikokemukset vähissä. Siksi H. Luntialan tekstiviestiromaani “Viimeiset viestit” on loistava eikä tarvitse keskittyä pitkää aikaa kerrallaan.

Olin pitkään sitä mieltä, että alkoholiveron alennus oli hyvä asia ja että Suomi oli osin pakotettu siihen. Nyt alkaa näyttää siltä, että olin väärässä. Olen edelleen valmis puolustamaan yksilön oikeutta valita juoko vai eikö juo ja uskon edelleen, että kalliin ja mystifioidun alkoholin liepeen alta nousee aina esiin pimeä kauppa. Silti olisin valmis korottamaan veroa ja siten vaikeuttamaan viinan saatavuutta.

Syitä on kaksi: nähtävissä on, että vanhempien lisääntynyt alkoholinkäyttö on lisännyt lasten huostaanottoja selvästi ja samalla moninkertaisesti lisännyt lasten pahoinvointia. Seuraava iso ongelma tulee siitä, että suurten ikäluokkien eläköityessä työnteko ei enää estä heidän juomistaan ja alkoholiperäiset vaivat, kuten dementiat lisääntyvät.

Keinoina kuluksen pienentämiseen toiminevat varoitustarrojen sijaan parhaiten kaikkien markkinoijien tuntemat pakkauskoon suurentaminen ja hinnan laskeminen - tosin tässä tapauksessa nimenomaan negaationa. Ylioppilasliikkeen taannoinen “mäyräkoirasta sikspäkkiin” -kampanja oli tästä oiva esimerkki. Hinnannostokaan ei välttämättä enää pelasta ongelmakäyttäjiä, mutta ennaltaehkäisee ainakin osan ongelmista. Asiallisesti otettuna alkoholilla on hyviäkin vaikutuksia, mutta terveysjuomaa ei ole sen enempää laatuviinin kuin leijonaviinankaan etanoli.

Flunssa, mokoma, iski ja pakotti minut jättämään tämän päivän TKY:n vaalipaneelin väliin :(. Voi kyllä olla, että paikkaaja antaa tällä haavaa paremman kuvan vihreydestä kuin niistävä ja päänsärkyinen allekirjoittanut.

Joka tapauksessa olen tavattavissa Otaniemessä, Alvarin kahvilassa 7.3. klo 12-14 Mari Puoskarin kanssa. Tulkaa silloin juttelemaan.

Tämänpäiväinen ehdotus Teknillisen, Kauppa- ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistämisestä on mediassa nähty yhtä kuin toteutuvana mallina. Osin mallissa voi olla puolensa, mutta kääntöpuoliakin on. Molempia vatvotaan lopullisesti seuraavan eduskunnan voimin. Tämänhetkisten valtiopäivämiestemme ja -naistemme joukossa on peräti kahdeksan diplomi-insinööriä, arkkitehtia, ekonomia tai taiteen maisteria, kun mukaan lasketaan myös kauppatieteiden kandidaatti Bryggare (lisäksi yksi edustaja oli maininnut cv:ssään käyneensä jollain kurssilla TKK:ssa, mutta häntä en laskenut mukaan).

En missään nimessä sano, että asiasta päättämässä pitäisi olla insinöörejä ja ekonomeja. Politiikkaa tekevät aina korkeintaan edistyneet maallikot ja se on hyvinkin perusteltua, kun asioita valmistelee asiantunteva virkamieskunta. Silti väkisin käy mielessä, että näinköhän Helsingin yliopiston yhdistäminen vaikka Teatterikorkeakouluun ja Maanpuolustuskorkeakouluun olisi yhtä yksinkertaisen kuuloinen hanke. TKK:laisten siinä kuin muidenkin kannattaa siis ehdottomasti osallistua keskusteluun vielä päätösvaiheessa - sillä on varmasti vaikutusta.

Pikainen selvitys muuten osoitti, että maanviljelys ja lääketiede ovat valtiopäiväedustajien ehdottomasti useimmin harjoittamia ammatteja, jopa niin että niiden ympärille rakennetut puolueet olisivat huomattavan suuria (jaa, toinenhan noista tietysti on jo olemassa). Miksiköhän asia on näin?

Viikon aikana on tullut kehuja kahdessa niin vaikutusvaltaisessa mediassa, että oksat pois. Tällä kelpaa paistatella pitkään ;).

Politiikanteko tarjoaa aika ajoin myös mahdollisuuksia keskusteluihin, joita ei muuten pääsisi käymään. Tänään tarjoutui mahdollisuus kysyä suomalaiselta pitkän uran Aasiassa tehneeltä suurlähettiläältä Venäjän ja Kiinan kauppasuhteista.

Mieleeni jäi erityisesti se, että Venäjä myy voimakkaasti kasvavaan Kiinan öljyä ja kaasua enemmän kuin Eurooppaan ja että Kiina myös ostaa kaiken sen, mitä Venäjä uumenistaan pumppaa ja olisi valmis ostamaan enemmänkin. Mitä mahtavammaksi taloudeksi Kiina siis kasvaa, sitä tiiviimmäksi muodostuu sen ja Venäjän suhde ja mitä enemmän Venäjä taas kallistuu nousevan auringon suuntaan eikä Eurooppaan, sitä selkeämpi on EU:n itäraja. Sen ylittävät kaasuputket taas ovat olleet viime aikoina enemmänkin kiinni kuin auki.

Välillä on ihan terveellistä katsoa maapalloa muutenkin kuin eurosentrisesti. Kiinan kehittyminen varmasti parantaa kiinalaisten oloja, mutta kasvava öljyriippuvuus ja lisääntyvä ostovoima voivat kallistaa maailman talousoloja vielä moneen kertaan. Suomikaan ei loputtomasti voi lähteä siitä, että öljyä saadaan ostettua rannoillemme karahtavista kreikkalaislaivoista.

Pannahinen, itse olen ystävänpäivänä kiinni toisaalla mutta mainostetaan kun kerran näin hieno juttu järjestetään. Viime kerralla, siis 2003, vastaavat kemut keräsivät noin kahdensadan ihmisen yleisön. Siispä: 

Mitä:  Vihreät ystävänpäiväbileet
Missä:  Vernissa, Tikkurila
Milloin: Ystävänpäivänä 14.2. klo 20
Ketä:  Jukkapoika & Tiskipekka ja Nuoria vihreitä ehdokkaita
Mitä maksaa: vapaaehtoinen tukimaksu 5 rahaa

[edit 12.2.2007: Valvomo kuulemma ei pääsekään, poistin ohjelmasta]

Istun parhaillaan Otaniemen Tekniikan päivässä. Akatemiaprofessori Risto Nieminen vertailee juuri huippuyliopistoja, MIT:a ja Stanfordia, Teknilliseen korkeakouluun. Huippujen vuosibudjetti opiskelijaa kohden on noin kymmenkertainen ja kalvoista sai aikaiseksi yhteenvedon, että TKK tarvitsisi noin 130.000 $ (vertailuvaluuttana oli dollari) lukukausimaksun päästäkseen samaan, kun muiden mainittujen lukukausimaksu on 33.000 $. Siis yliopistojen rahoitusvaje ratkeaisi, jos jokainen opiskelijan maksaisi kerrostalokaksion verran rahaa vuodessa yliopistolle.

Tästä huolimatta Niemisen mukaan suomalainen tiede on julkaisujen määrän ja vaikuttavuuden mukaan maailman huippua. Kannattaako hyvää systeemiä siis muuttaa?

Vaalikonemestarit tuntuvat suosivan kysymyspatterissaan kysymystä ajoneuvojen verotuksesta tarjoten vaihtoehtoina auton hankinnan ja omistamisen verotusta tai sitten auton käytön verotusta. Olen tavannut kallistua jälkimmäisen kannalle; vaikka auton valmistaminen toki kuluttaa luonnonvaroja, olisi nykytilannetta järkevää korjata verottamalla nimenomaan auton käyttöä, toisin sanoen sen kulutusta, ja tarjota kansalle mahdollisuus hankkia vähäpäästöisiä autoja. Muutosta ei tietenkään voi tehdä yhdessä yössä, muuten ne vanhatkin autot mätänisivät pihoille.

Ajoneuvohallintakeskus tarjoaa sivuillaan mahdollisuuden vertailla autojen suorituskykyä, tässä tapauksessa siis päästöjä. Suomessa myynnissä olevien perheautomallien CO2-päästöt vaihtelevat 392 grammasta 109 grammaan ajettua kilometriä kohti. En usko, että vaikkapa paperitehtaiden päästöissä sallitaan noin suuria tehdaskohtaisia eroja.  

Aamun HS:n vaalirahoitusuutisen luettuani olin vetää ohrapuuron väärään kurkkuun (no, se ei nyt kyllä sattuneesta syystä ollut mitään herkkua muutenkaan). Kokoomuksen hallintopäällikön mukaan “On vähän niin kuin liikesalaisuus, miten puolue kerää varansa, eikä kilpailijoiden haluta olevan siitä selvillä. Eikä valtaosa yrityksistäkään halua leimautua sillä, mitä puoluetta tai puolueita ne tukevat.” Aika jännää porukkaa töissä siinä puoluetoimistossa. Varainkeruutapa toki voi olla salainen, mutta maksettava summa ei saa olla. Vihreät kannattavat Transparency Suomen tapaan rahoituksen täydellistä läpinäkyvyyttä ja ovat sitoutuneet julkaisemaan lain vaatimaa huomattavasti pienemmätkin rahalähteet.

Selvää on, että rahaa puolueiden ja ehdokkaiden vaalityöhön tulee eri lähteistä. Myös yrityksillä tulee olla mahdollisuus halutessaan tukea jotain tahoa, samalla tavallahan ne auttavat paremman maailman luomisessa tukemalla kolmannen sektorin järjestöjä. Lahjoitusten tulee kuitenkin olla täysin avoimia, ei tukijärjestöjen kautta pestyjä.

Eduskuntavaalikampanja ja kunnallisvaalikampanja eivät paini samassa kokoluokassa, mutta mainittakoon että käytin kunnallisvaaleissa rahaa 150,50 euroa, jotka tulivat kokonaan omasta pussista ja johon sisältyi 50 euron ehdokasmaksu puolueelle. Saadun äänen “hinnaksi” tuli 37 senttiä.