Kaupunginhallitus teki eilen maanantaina päätöksen esittää valtuustolle jätevedenpuhdistamon sijaintipaikaksi Blominmäkeä äänin 12-3. Puolet RKP:stä ja Perussuomalaiset kokonaisuudessaan halusivat rakentaa puhdistamon Suomenojalle. Taidan olla selityksen velkaa, koska esitin sijaintipaikaksi alunperin parhaaksi arvioitua Sammalvuorta niin Hesarissa kuin Länsiväylässäkin yhdessä Ritva-Liisa Luomarannan (kok.) ja Pekka Vaaran (sd.) kanssa.

Olin valmistautunut tekemään vielä kaupunginhallituksessa muutosesityksen Sammalvuoren puolesta ja mittauttamaan sen kannatuksen Suomenojaa vastaan. Näin lopulliseen äänestykseen olisi voitu saada vastakkain kaksi kalliovaihtoehtoa, ja taustakeskustelujen mukaan Sammalvuori olisi saanut kannatustakin. Lopputulosta se ei olisi muuttanut, Blominmäen kannalla oli joka tapauksessa enemmistö hallituksen jäsenistä.

Kuitenkin kokouksen tiukin keskustelu neuvottelutaukoineen käytiin siitä, saadaanko Blominmäki-vaihtoehtoon mukaan maininta Suomenojan lintukosteikon luonnonsuojelulain mukaisesta suojelusta, siis alueen kaavoittamisesta suojelualueeksi, vai puhutaanko ainoastaan “riittävästä suojelusta”. Vihreille tärkeintä koko asiassa oli juuri tuo suojelu, joten katsoin että minun tulee ennemmin kannattaa ryhmän yksimielistä kantaa kuin tehdä omaa esitystä, joka ei tule kuitenkaan lopulliseksi päätökseksi. Niinpä päädyimme Luomarannan kanssa tekemään pöytäkirjamerkinnän, jossa vielä painotamme Sammalvuoren olevan paras mutta Blominmäen hyväksyttävissä.

Lintukosteikko siis suojellaan kaupunginhallituksen päätöksen mukaan. Jätevedenpuhdistamo saadaan kallioon, vaikkakaan ei ihan parhaaseen paikkaan. Espoo saa maanmyyntituloja metroradan varren uusista asunnoista.

Itse tein kokouksessa yhden lupauksen: vuoden 2017 jälkeen en itse aio laskea jätevesiäni maanpäälliseen jätevedenpuhdistamoon. Tämä asettakoon aikataulutavoitteen, muuten on edessä muutto tai ulkovessaan siirtyminen.

Espoon tulisi strategiansa mukaan olla vuonna 2020 edelläkävijä kestävän kehityksen kaupunkina. Samalle vuodelle tähtäävät EU:n 2020-tavoitteet päästövähennyksistä. Tähän asti selvää kuin pläkki. Toimenpiteet, joilla tavoitteisiin päästään, ovatkin sitten kiven alla. Muistan pari vuotta sitten vuotuisessa strategiaväännössä hävityn äänestyksen siitä, säästääkö Espoo sähköä yhden vai kaksi prosenttia vuodessa. Joltisenkin turhauttavaa.

Kaupunki ei organisaatoina ja käskytyssuhteiltaan ole sellainen orgaani, että valtuuston viilupuisesta puhujanpöntöstä lausutut strategiatavoitteet suit sait jalkautuisivat jokaisen työyhteisön tavoitteisiin tai että päästövähennyksiä edes osattaisiin mitata. Pieni ympäristökeskus ei yhtenä virastona kykene pitämään kädestä edes kaikkia niitä, jotka tavoitteisiin haluaisivat päästä ja päästövähennystavoite koskee kaikkia toimialoja. Kaikkien tuotteiden ja palvelujen tuottaminen aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä, enemmän tai vähemmän. Jokainen käytetty euro aiheuttaa päästöjä suoraan tai välillisesti, Espoossa tai muualla.

Kuitenkin taloudelliset tavoitteet ja niiden raportointi on sisäistetty jokaisella toimialalla erinomaisesti, vaikka rahanteko ei monenkaan viraston arvoissa ole ykkössijalla. Budjettitavoitteet ovat sitovia ja poikkeamista raportoidaan neljännesvuosittain seurantaraporteissa.

Entä jos rahoitusjohtajan työparina Espoossa olisi päästöjohtaja tai ympäristöjohtaja, jonka tehtävänä olisi järjestää kaupungin toiminnan aiheuttamien päästöjen raportointi? Samoin jokaisella toimialalla ja jokaisessa virastossa olisi päästöpäällikkö, samoin kuin nyt on henkilöstöpäällikkö ja talouspäällikkö. Silloin Espoo olisi todellinen edelläkävijä, muutaman vuoden. Sen jälkeen uskon moisen käytännön olevan pakollinen sekä julkisella että yksityisellä puolella yhtä lailla kuin nyt on oman toiminnan taloudellinen raportointi.