Archive for April, 2009

Puistoruokailusta päätetään tänään

Sosiaali- ja terveyslautakunta kokoontuu tänään, kaupunginhallituksen vähän ohjaamana, ylimääräiseen kokoukseen päättämään tämän vuoden säästöohjelmastaan. Samalla syntyy lopullinen päätös tämän vuoden puistoruokailusta, virkamiesesityshän on sen lakkauttaminen.

Näppituntumalta erittäin moni kaupunginhallituksen ja soster-lautakunnan jäsen kannattaa asukaspuistojen ruokailun säilyttämistä. Kannatan itsekin. Se on hyvä ja tasa-arvoinen palvelu joka tavoittaa kaikki halukkaat espoolaislapset. Samoin se on yksi harvoista kaupungin tarjoamista “ekstrapalveluista” lapsiperheille. Tällaisten asioiden viestinnällinen arvo on suuri: Espoo välittää lapsista, vaikka säästääkin monessa asiassa. Kuulin eilen keskuskeittiöllä vieraillessani, että ruuan hukkaprosenttikaan ei ole erityisen suuri. Ruokaa tulee tarjolle sään mukaan ja järjestelmä on vuosien aikana hiottu toimivaksi.

Ilmaista lounasta ei tietystikään ole, mutta 290.000 euroa ei minusta ole mahdoton summa maksettavaksi tästä lystistä.

Iloisten veronmaksajain kaupunki

Ken härjillä kyntää, se härjistä puhuu. Niinpä talousasia jatkaa mieleni askarruttamista, varsinkin kun  eilisessä kaupunginhallituksen iltakoulussa selviytymisstrategiaksi ristitty Espoo-strategia 2010-2013 ponnistaa valtuuston tuottavuusohjelman pohjalta. Yksi tärkeä tekijä tuottavuuden parantamisessa on entistä useamman palvelun tarjoaminen sähköisenä, joka myös parantaa palvelun laatua - ajatellaanpa vaikka hammaslääkärin ajanvarausta 24/7 nykyisen viikottaisen parin tunnin puhelinaikaikkunan sijaan.

Selvää on, että strategiavalintoja on tehtävä sen pohjalta, mitkä palvelut Espoossa halutaan tarjota erityisen hyvin ja missä riittää normaali lakisääteinen taso. Toisaalta tiedetään, että kaupungin palveluita käyttävät asukkaat ovat tyytyväisempiä palveluihin kuin kuulopuheiden perusteella niitä arvioivat. Entäpä jos tämä tieto yhdistettäisiin sähköisten palvelujen tarjoamiin mahdollisuuksiin? Iloiset veronmaksajat ovat useasti esittäneet, että julkisten palvelujen hinnassa näytettäisiin myös verorahoin maksettu osuus niistä. Näin päiväkotilaskussa lukisi esimerkiksi seuraavaa:

Palvelun hinta /kk                  900 €
Verovaroin katettu osuus        667 € 
Maksettava hinta                233 €

Laskin palvelun hinnan kymmenentuhannen euron vuotuisten kustannusten mukaan jaettuna yhdelletoista kuukaudelle ja otin maksettavaksi hinnaksi korkeimman kunnallisen päiväkotimaksuluokan.

Tämä voisi osaltaan auttaa espoolaisia ymmärtämään, mistä he maksavat ja helpottaa painetta lisätä palvelujen määrää tai selviä ekstrapalveluja.

Olennaista rahankäyttöä

Nyt säästötalkoissa (tai no, säästö ja säästö; Espoo käyttää tänä vuonna säästöjen jälkeenkin enemmän rahaa kuin viime vuonna) joudutaan yhä useammin miettimään, mitä palveluja tarvitaan ja mitkä ovat niitä olennaisia peruspalveluita. Todennäköisesti asiasta on mielipiteitä ja tulkintoja yhtä monta kuin asiasta päättäviäkin. Tässä valossa on erikoista, ettei valtionosuuksia maksettaessa ja jaettaessa valtio vaadi kunnilta selvää tilinpitoa siitä, mitkä kustannukset juontuva lakisääteisistä palveluista ja mitkä ovat muita palveluita.

Toive voi kuulostaa aika kovalta politiikalta: tuollainen listahan olisi tehostajapoliitikon märkä päiväuni. Se kuitenkin myös antaisi työkalut arvioida pulassa olevien kuntien toimintaa sekä tarjoaisi saman alueen – esimerkiksi pääkaupunkiseudun - kunnille mahdollisuuden keskinäiseen erottautumiseen. Näin meillä olisi Espoossa vähemmän paha mieli kun tietäisimme, että valtionosuudet menevät oikeasti tarpeeseen ja yhtenäisillä työssäkäyntialueilla asukkaat voisivat valita asuinpaikkansa mielikuvien sijaan oikeaan tietoon perustuen.

   
Vihreät  Vihreät

Julkaisut (RSS) and Kommentit (RSS).

google

google

asus