Archive for November, 2008

Ei tutkintapyyntöjä tässä blogissa

Oikeusministeriltä kuullun mukaan kaavavalituksista 96% on maanomistajien tekemiä. Näin ollen vain neljässä prosentissa valituksen tekijä on ympäristöjärjestö tai rivikansalainen (pl. omatontillisen omakotitalon omistajaksi merkityt kansalaiset). Viime aikoina on alkanut tuntua, että suhdeluku on jotakuinkin sama, kun katsotaan jätettyjä tutkintapyyntöjä ja niiden suhdetta politiikantekijöihin. Montesquieu ei varmaan meinannut ihan tätä kolmijako-opillaan.

Jokainen eduskuntapuolue saa tietyn summan veronmaksajien rahaa lehdistötukena. Suomessa ilmestyy melko lailla kattavasti aatteellisia aviiseja; tutkintapyynnön alaisena ryytyvän Vihreän Langan lisäksi Nykypäivä, Demari, Kansan Uutiset ja Suomenmaa nyt ainakin. Kaikki nämä ovat avoimia myös rehelliselle keskustelulle, esimerkiksi Langan vakiokolumnisteina on ainakin kokoomus- ja demaripolitiikot. Perussuomalaiset taitavat käyttää oman tukensa johonkin muuhun kuin lehden julkaisemiseen. Keskustelun kokoamiseksi oma lehti, paperilla tai ainoastaan verkossa, voisi olla hyväkin ratkaisu. Ainakin se alistaisi tekstit jonkunlaiselle journalistiselle tarkastelulle ja päätoimittajan vastuuseen sisällöstä.

Joukkoliikenne ja kaksi kaupungintaloa

Ensin hyvät uutiset: seudulla on syntymässä yhteistyö joukkoliikenteen järjestämisessä. Tammikuussa 2010, jos hyvin käy, aloittaa toimintansa Kirkkonummen, Espoon, Kauniaisen, Helsingin, Vantaan ja Keravan kattava joukkoliikennekuntayhtymä, joka siis hoitaa nykyisen YTV:n joukkoliikenneosan ja HKL:n tehtäviä. Hienoa! Tärkeää on silti pitää huolta esimerkiksi HKL:n kovan osaamisen säilymisestä.

Sitten huonot uutiset: ellei yht’äkkiä minulle ja ympäröiville 66 valtuutetulle saada ilmestyksellistä viisautta, tulemme tekemään nahkapäätöksen kaupungintalon kohtalosta. Oikein tulkittuna päätösesityksiä voisi tulkita niinkin, että remontoidaan vanha ja rakennetaan silti uusi. Miten se Kettunen asian ilmaisikaan: “Justiinsa siksi minulla on varaa ostaa uusi puku kun äsken ryyppäsin koko tilin.”

   
Vihreät  Vihreät

Julkaisut (RSS) and Kommentit (RSS).

google

google

asus