Amnesty jatkaa ansiokasta kampanjaansa näissäkin vaaleissa, kiitos kaikille minut mukaan haastaneille! Kampanjan sivuilla on tarkempaa tietoa siitä, mitä kaikkea kunnissa – lähimpänä ihmisiä ja perheitä olevissa palveluissa – voidaan ja pitää tehdä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Ennen kaikkea kysymys on siitä, että ennaltaehkäisemässä ja auttamassa pitää olla riittävästi motivoituneita ihmisiä

Huomisesssa Megapolis 2023 -tapahtumassa Vanhalla on monen mielenkiintoisen seminaarin ja työpajan ohella seuraava juttu:

“Suunnitteluwiki
Suunnitteluwikin osallistujat editoivat pienoiskaupunkia samalla tavalla kuin Wikipedian kirjoittajat tietosanakirjaa. Idean kehittäneen Peter Tattersalin mukaan kaupunkisuunnittelu kuuluu kaikille, ei vain arkkitehdin oppiarvon saavuttaneille. Kevään ja kesän aikana Dodon Kallio-projekti on testannut uutta työkalua mm. kolmosen entisen päättärin ja Suvilahden muokkaamisessa. Megapoliksessa Dodo kutsuu kaupunkilaiset ja kunnallisvaaliehdokkaat suunnittelemaan yhdessä onnellista Helsinkiä.
Vanhan juhlasali klo 11-13.30”

Kuulostaa äärimmäisen mielenkiintoiselta tavalta määrittää sitä, millaista kaupunkia ihmiset oikeasti haluaisivat, jos heiltä vain asiaa kysyttäisiin. Ajattelin käydä kurkkaamassa, nähdään siellä!

Kuten tuossa alempana kerroin, olen viettänyt tämän viikon joka kolmas vuosi järjestettävässä kestävän rakentamisen konferenssissa, World Sustainable Building ‘08:ssa. Suomalaisia on paikalla mm. Sitrasta, VTT:stä ja ympäristöministeriöstä, mutta ei yhdenkään kaupungin edustajia. Muutenkin heti alkuviikosta joutui pyörtämään sen ajatuksen, että USA:ssa, Kanadassa tai Australiassa oltaisiin jotenkin takapajuisia kestävän kehityksen suhteen – näissä kaikissa on sekä rakennusten että erioten alueiden kestävyyden kannalta tehty melko lailla työtä. Kotoinen energiankulutusnormimme on aika kevyttä kauraa, kun sitä verrataan muihin mahdollisiin tapoihin edistää kestävää kehitystä. Jenkeissä on käytössä huomattavasti moniulotteisempi rankkausjärjestelmä, LEED; Kanadassa etenkin Vancouverissa on osattu kehittää uusia kiinnostavia asuinalueita selkein pelisäännöin ja Australiassa vesihuolto on hoidettu monessa paikassa niin, että ns. harmaata vettä käytetään niissä paikoissa, jossa veden ei tarvitse olla juomakelpoista. Paitsi politiikkaan, sain myös väitöskirjatyöhön aivan uusia ideoita.

Energian kulutuksen leikkaaminen on hyvä keino vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Kuitenkin myös energian tuotantotavat, paikallinen vesihuolto ja sosiaalinen sekä taloudellinen kestävyys ovat yhtä lailla tärkeitä. Samoin tärkeää on ulottaa kestävät ratkaisut pieniinkin asioihin, ei pelkästään laittaa talon seiniin lisää eristettä ja uskoa että se ratkaisee kaikki ongelmat.

Tiukasta konferenssiohjelmasta huolimatta jotain kulttuuriakin on tarttunut haaviin. Suosittelen lämpimästi.

Yksi syy mukanaolooni politiikassa on se, etten tahdo pelkästään kanssani täysin toisella tavalla ajattelevien tekevän minua koskevia päätöksiä. Politiikassa on paljon fundamentalisteja ja yhden asian ajajia. Yksi tällainen asia tuntuu olevan suhtautuminen graffiteihin. Espoon kaupunki on mukana Stop töhryille -projektissa, lähinnä siksi, että (tämäkin) hanke kannattaa toteuttaa yhteistyössä kaupunkien kanssa. Espoossa kuitenkaan asia ei ole herättänyt sen ihmeempää närää; väärässä paikassa olevat tagit, graffitit, tarrat ja muut poistetaan eikä ainakaan lautakunnassa tai valtuustossa ole kenenkään tarvinnut korottaa ääntä asiasta. Tuen vilpittömästi kaikkia hankkeita saada luvallisia maalauspaikkoja, mutta ymmärrän samalla, että se ei yksin ratkaisisi koko asiaa vaan siivoustakin tarvitaan. Silti verenpaineeni nousi, kun taksikuski taannoin narisi Stop töhryille -hankkeen vastaisesta mielenosoituksesta. Kyllä maailmaan pitää mahtua keskustelua.

PS. Piipahdan viikoksi Melbourneen kestävän rakentamisen konferenssiin. Jakakaa te muut seuraavalla kierroksella pääministerille myös kuvakortteja käteen, ei länsimetroa tehdä hiilidioksidipäästöjen takia vaan siksi, että Etelä-Espoosta pääsisi muuallekin kuin Kamppiin järkevässä ajassa.

Olin eilen puhumassa Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen ensimmäisessä Laiturin debatissa kerrostaloista ja kerrostaloasumisesta. Kerrassaan hyvää keskustelua, kiitos sekä juontajille että muille keskustelijoille!

Mietin jo mukaan lupautuessani, että voisi olla reiluinta kertoa molemmat roolit, joissa asumista kehittää. Sekä työminä että poliitikkominä kun pyrkivät parantamaan asumisen mahdollisuuksia. Olen itse ottanut sen linjan, että poliitikkona jäävään itseni useammin kun kuntalaki vaatisi silloin, kun käsiteltävänä on asia johon olen työn puolesta puuttunut tai joka koskee työnantajaani.

Jo politiikan uskottavuuden kannalta on välttämätöntä, että mahdollisista sidoksista puhutaan ja ne otetaan avoimesti esille, mutta jossain tietysti menee raja. Jokaisella päättäjällä nimittäin on joitain sidoksia tai kiinnostuksen kohteita; ylipäätään joku syy, jonka vuoksi politiikkaan on lähtenyt. Minulle kimmoke tuli ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana ollessani ja vaalien tuloksesta lähtien on ollut selvää, että opiskelijoiden äänillä valtuustoon pääsin. Tästä syystä en pitäisi niin vaarallisena, että kunnan työntekijät ovat keskimääräistä kiinnostuneempia vaikuttamaan politiikassa, kunhan eivät myöskään käytä päättäjäasemaansa väärin töitä tehdessään. Tätäkin, valitettavasti, kuulee tapahtuvan.

E.Onin myynnistä saadut ja jemmaan laitetut rahat tulevat puhuttamaan tänään valtuustossa, etenkin kun tilanne on se, että rahastojen arvosta on kadonnut miljoonia. Espoolla ei siis enää Vantaan ja Helsingin tavoin ole omaa sähkö- ja kaukolämpöyhtiötä (no, ihan tarkkaan ottaen ei ole Vantaallakaan, Helsinkihän omistaa Vantaan Energiasta ison palan) ja tätä pidetään ongelmana, koska kunnan liikelaitos ei voi päättää energian hinnasta.

Tällä hetkellä pääkaupunkiseudun kaukolämpö tuotetaan täysin fossiilisia polttoaineita – maakaasua, hiiltä ja pöljyä – polttaen. Ilmaston kannalta ei ole väliä, onko polttaja kaupungin liikelaitos vai pörssiyhtiö. Hanasaaren hiilikasat kaivettiin maan alle pois näkyvistä, mutta lämmön tuotantotapa ei ole muuttunut sinä aikana kun kaukolämpöä on tuotettu.

Nyt Espoo on tilanteessa, jossa se ei millään tavoin ole taloudellisesti riippuvainen hiilenpoltosta, toisin kuin Helsinki ja Vantaa. Etenkin Helsingin kunnallisveroprosentti lepää sen varassa, että Helsingin Energia tekee tarpeeksi voittoa ja sekä virkamiehet että poliitikot kaupungissa myöntävät, että kaupunkisuunnittelua tehdään tarkoitushakuisesti niin, että energialiiketoiminta ei kärsi. Espoo sen sijaan voi nyt riippumattomana miettiä kaupunkisuunnittelun pelisääntöjä sen mukaan, että uusilla alueilla käytetään lämmitykseen mahdollisimman paljon uusiutuvia energialähteitä, kuten maalämpöä, ja tukea rahaston tuotoilla tähän pyrkiviä ratkaisuja.

Näidenkin vaalien alla olen käynyt pari keskustelua siitä, miksi äänestäjä äänestäisi juuri minua eikä esimerkiksi erästä toista erinomaista ehdokasta. Mitäs taidan moiseen sanoa?

Äänestäminen on aina tavallaan taktikointia. Vaikka koko puolue hyötyy suhteellista vaalitapaa käytettäessä saadusta äänestä on kuitenkin niin, että jokaisella on omat syynsä äänestää juuri tietyntyyppistä ehdokasta. Kuitenkin samalla useimmiten toivotaan myös jonkun toisen suosikkiehdokkaan menevän läpi muiden äänestäjien äänillä. Olen itse ainakin kerran äänestänyt maahanmuuttajanaista ihan vain kannatuksen vuoksi (tämä siis paljon ennen kuin Zahra Abdullan läpipääsy viime eduskuntavaaleissa oli enemmän kuin lähellä).

Iso osa äänestäjistä kuitenkin äänestää “listaa”, ei ihmistä. Tästä kertovat kunnallisvaaleissakin ykkösehdokkaiden suuret äänimäärät, oikeastaan riippumatta siitä voiko ko. ehdokas millään tavalla järkevästi hoitaa kunnan päätöksentekoa. Esimerkiksi ministerillä on siihen hyvin rajallinen mahdollisuus. Vihreiden saamat äänet ovat perinteisesti jakautuneet tasaisemmin kuin muilla puolueilla, joten valinnan tekeminen henkilöiden välillä on tärkeää. Perussuomalaisilla taas Soinin saamat äänet riittänevät vetämään pari tuntemattomampaa persua mukaan valtuustotyöhön.

Viime kunnallisvaaleissa pärjäsin edellämainitulle erinomaiselle kanssaehdokkaalle mielestäni aika hyvin – etenkin Otaniemen äänestysalueella, jossa sain 10,4% kaikista annetuista äänistä . Aika moni varmasti toivoi meidän molempien läpimenoa ja näin kävikin, kanssaehdokas luonnollisesti sai eniten vihreitä ääniä koko Espoossa. Uskon, että molempien äänestäjät olivat melko lailla tyytyväisiä, tosin Vihreiden vaalitulosta Espoossa 2004 ei voida sanoa hyväksi, koska valtuustopaikkojen määrä väheni.