Pro Anni Penttinen
Viime vaaleissa Espoon valtuustoon valittiin Keskustan listalta sitoutumattomana Anni Penttinen (tuolloin vielä Könönen); omilla aivoillaan ajatteleva ja fiksu valtuutettu, joka työkseen tutkii kehitysmaiden ympäristöongelmia. Syistä, joita en kaikkia tiedä, eikä varmaan kannata liikaa arvailla, Anni erosi kepun ryhmästä syksyllä 2006 ja sen sijaan että olisi liittynyt mihinkään valmiiseen ryhmään, perusti oman ryhmän nimeltä Itsenäinen valtuustoryhmä.
Espoossa valtuustoryhmien puheenjohtajat muodostavat neuvottelutoimikunnan, jolla ei ole muodollista päätösvaltaa, mutta joka on erittäin hyvä keskusteleva toimielin ja vahvistaa vaaleilla valittujen poliitikkojen asemaa. Sen sijaan, että Anni olisi automaattisesti otettu mukaan ryhmänsä puheenjohtajana neuvottelutoimikuntaan, jonka kokoa ei ole mitenkään rajattu, jätettiin hänet ulkopuolelle. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että toimikunnassa on edustus Vasemmistoliitosta (kolme valtuutettua), Keskustasta (kolme valtuutettua) ja Kristillisdemokraateista (yksi valtuutettu). Anni joutui hakemaan päätöksen osallistumisoikeudestaan Helsingin hallinto-oikeudesta ja on tästä keväästä lukien saanut osallistua kokouksiin. Voi olla hyväkin, että päätös tämän epävirallisen elimen toiminnasta haettiin Espoon ulkopuolelta, mutta mielestäni se oli silti jokseenkin nöyryyttävää.
Vaan mitä teki Espoon kaupunginhallitus päätöksen saatuaan? Valitti asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen, perusteena mm. se, että näin “voisi neuvottelutoimikunnan kokoonpano kasvaa kesken kauden tapahtuvien ryhmien muodostamisten johdosta periaatteessa jopa 67 -jäseniseksi, jolloin neuvottelutoimikunnan tehtävä menettää tarkoituksensa“. Käsittämätöntä!
Ryhmästä toiseen vaihtoja tapahtuu normaalisti kauden aikana 0-2 kappaletta ja politiikka muutenkin perustuu ryhmiin, jotka koostuvat tietyistä asioista samoin ajattelevista ihmisistä. Ryhmästä eroaminen tai peräti oman perustaminen kertoo sovittamattomista ristiriidoista ajattelussa tai siitä, että alun perin ryhmän toiminnasta sen potentiaaliselle jäsenelle annettu tieto ei ole vastannut todellisuutta. Tuskinpa neuvottelutoimikunnan kokoonpano äärimmäisissäkään tapauksissa siis juuri kasvaisi neljän vuoden aikana ja sen toiminta onnistuisi aivan yhtä hyvin. Sen sijaan toimikunnan sulkeminen kielii siitä, että avointa politiikkaa ei edes haluta tehdä kaikkien valtuutettujen tai valtuustoryhmien kesken. Nyt hyvään toimintatapaan on lyöty salailun leima.
Vahvasti polarisoiden voisi sanoa, että politiikassa on ihmisiä, joilla on vahva oikeudentaju ja sitten ihmisiä, joiden mielestä asioiden yleinen sujuminen on tärkeämpää, vaikka jonkun oikeuksia sitten poljettaisiinkin. Surullista.
