Leppävaaran uimahalli jäihin

Aiemmin ehdin jo hehkuttaa, että Olari-Matinkylän alueelle saadaan uusi uimahalli vuosikymmenen vaihteessa. Hanke on vahvasti sidottu Leppävaaran uimahallin ja maauimalan rakentamiseen ja tarkoitus siis toteuttaa välittömästi tämän jälkeen. Nyt, kun Leppävaaran aloittaminen viivästyy entisestään tyhmän riidan takia, saadaan odotella vielä jonkun aikaa. Kysymys ei siis ollut siitä, että alun perin olisi päätetty rakennuttaa huono halli vaan ehkä ennemminkin siitä, ettei suunnittelija tai suunnitelma ollut kaikkien mieleen.

Asia tulee teknisen lautakunnan käsittelyyn piakkoin. Olemme velvoitettuja järjestämään uuden kilpailun, mutta totuus on, että neljässä kuukaudessa ei kovin ihmeellistä arkkitehtikilpailua järjestetä. Minusta alkuperäinen ehdotus oli hyvä ja se pysyi myös kustannusraameissa.

Arvoisat leppävaaralaiset ja muut uimahallin käyttäjät: mitä olette asiasta mieltä? Mitkä kriteerit ovat teille tärkeimpiä uimahallissa ja maauimalassa? Hallin ulkonäkö? Miellyttävä kokemus? Hinta? Se, että hanke toteutetaan mahdollisimman pian? Joku muu? Virkamiesten keskinäisen nokittelun sijaan minusta tärkeintä on nyt tietää, mitä asukkaat haluavat hankkeelta, johon varat on jo olemassa mutta toteutus viipyy. Palautetta saa antaa joko kommentoimalla tai mailitse.

2 kommenttia: “Leppävaaran uimahalli jäihin”

  1. Pilvi Nummi Says:

    Leppävaaran uimahallihan on likimain käyttökelvottomassa kunnossa, joten mahdollisimman pikainen korjaaminen olisi minusta tärkeintä. Luulenpa, että rakennus on siinä työskenteleville jo terveyshaitta. Maauimalasta en niin välitä, kunhan halli saataisiin kuntoon ja käyttöön. Ihan oikeasti kävisin uimassa useammin, jos halli olisi paremmassa kunnossa. Uiminen on jäänyt ihan vain hallin kehnouden vuoksi sen jälkeen, kun Leppävaaraan muutin…

  2. Heini Peltonen Says:

    Maauimala ois todella kiva ja kävijoitä riittäisi varmasti vähän kauempaakin kuin Leppävaarasta. Kesällä riittäisi aikaa pulahtaa veteen auringon alla. Tärkeää olisi miellyttävä kokemus. Toivottavasti paikka ei olisi pelkästään lasten peuhupaikka.

Anna palautetta

   
Vihreät  Vihreät

Julkaisut (RSS) and Kommentit (RSS).