Archive for May, 2008

Keskustelutilaisuus Suomenojan lintukosteikon suojelusta

Keskustelutilaisuus lintukosteikon suojelusta Espoon Veden
jätevesipuhdistamon  ruokalassa Hyljeluodontie 5 torstaina 5.6. klo
17-18. Kahvitarjoilu. Keskustelun jälkeen linturetki klo 18.15-19.30,
lähtö Hyljeluodontieltä varrella olevalta luontopolun parkkipaikalta.
(more…)

Leppävaaran uimahalli jäihin

Aiemmin ehdin jo hehkuttaa, että Olari-Matinkylän alueelle saadaan uusi uimahalli vuosikymmenen vaihteessa. Hanke on vahvasti sidottu Leppävaaran uimahallin ja maauimalan rakentamiseen ja tarkoitus siis toteuttaa välittömästi tämän jälkeen. Nyt, kun Leppävaaran aloittaminen viivästyy entisestään tyhmän riidan takia, saadaan odotella vielä jonkun aikaa. Kysymys ei siis ollut siitä, että alun perin olisi päätetty rakennuttaa huono halli vaan ehkä ennemminkin siitä, ettei suunnittelija tai suunnitelma ollut kaikkien mieleen.

Asia tulee teknisen lautakunnan käsittelyyn piakkoin. Olemme velvoitettuja järjestämään uuden kilpailun, mutta totuus on, että neljässä kuukaudessa ei kovin ihmeellistä arkkitehtikilpailua järjestetä. Minusta alkuperäinen ehdotus oli hyvä ja se pysyi myös kustannusraameissa.

Arvoisat leppävaaralaiset ja muut uimahallin käyttäjät: mitä olette asiasta mieltä? Mitkä kriteerit ovat teille tärkeimpiä uimahallissa ja maauimalassa? Hallin ulkonäkö? Miellyttävä kokemus? Hinta? Se, että hanke toteutetaan mahdollisimman pian? Joku muu? Virkamiesten keskinäisen nokittelun sijaan minusta tärkeintä on nyt tietää, mitä asukkaat haluavat hankkeelta, johon varat on jo olemassa mutta toteutus viipyy. Palautetta saa antaa joko kommentoimalla tai mailitse.

Metropuheenvuoro 19.5.

[Alla äsken kaupunginvaltuustossa käyttämäni puheenvuoro metron puolesta, pari täydentävää kommenttia on näin hakasulkeissa.] 

Arvoisa puheenjohtaja,

metro ilahdutti matkustajiaan taannoin laittamalla mainospaikoille aforismeja. Metromatka on niin nopea, etten kaikkia ehtinyt lukea, mutta lukemistani suosikkini oli seuraava: “Jarrumies ei koskaan ole päättämässä matkan suunnasta.” Aforismin oli laatinut eräs arvostamani ajattelija, Jouni J. Särkijärvi [hän on myös kokoomuksen valtuutettuna Espossa, esitti nyt metropäätöksen lykkäämistä]. Nyt taidamme tulkita aforismin eri tavoin.

Metroasiassakin kysymys on suunnasta ja visiosta. Anja Pankasalo [kok] puhui äsken hyvin tulevaisuuden ennustamisesta ja ennusteiden laatimisesta. Meistä kukaan ei tiedä, mikä on Espoon talouden tola 30 vuoden päästä. Meistä jokainen tietää, millaisen haluaa Espoon olevan tuolloin. Minä haluan sellaisen Espoon, jossa joukkoliikenne on sekä käyttäjien että ilmaston takia raiteilla, jossa yhdyskuntarakenne on eheä ja auto välttämätön paha eikä välttämätön. Tämä päätös tähtää juuri siihen, ilman että vuosittainen kustannus millään tavalla ylittäisi sitä, mitä pidän joukkoliikenteelle hyväksyttävänä. On itseasiassa melkoinen investointivaje, jos Hiltusen [kvalt Leo Hiltunen, nykyään SDP] esittämä pitää paikkansa eli jos Madridissa on 316 km metroa neljää miljoonaa asukasta kohden ja tällä seudulla parikymmentä kilometriä miljoonaa asukasta kohden.

Samaan aikaan kun muualla seudulla ja muualla Suomessa suorastaan tapellaan raideinvestoinneista, toimii Etelä-Espoon joukkoliikenne sellaisissa epäpaikoissa kuin Tapiolan bussiterminaali Sampokujan alla ja sitä operoidaan polttomoottoritekniikalla. Tämä on se vaihtoehto, jota metron vastustajat tässä tilanteessa, kun siirrytään sanoista tekoihin, ajavat. Sitäpaitsi Tapiolan terminaali on keskeinen bussiliikenteen solmukohta, paljon huonompiakin paikkoja on.

Autolla laivaan, Vaasalla Ruotsiin

Tai miten se nyt meni. Sinnepäin. Joka tapauksessa tuntuu yhtä paljon vuodelta 1985 kuin tuon mainoksen esittämisen aikoihin – Espoon kaupunginvaltuusto kokoontuu nimittäin tänään seminaariin ruotsinlaivalle. Seminaari ja keskustelu on tarpeen, vallankin kun asialistalla on se, tuleeko valtuustosopimuksen mukaan piakkoin tehtävästä organisaatiouudistuksesta liivit vai tuluskukkaro. Samoin vierailukohteet Tukholmassa ovat ajankohtaisia; jätevedenpuhdistamo ja jätteenpolttolaitos. Silti, jotenkin Viking Mikälie-Nella ei minulle edusta seminaaripaikkojen huippua. Valtuuston puheenjohtajisto olisi hyvin voinut päättää seminaarin pidettäväksi jossain espoolaisessa paikassa, vaikka tax-free -tuliaiset sitten olisivatkin jääneet ostamatta.

No, lohduttaudun uivassa Korpilammessa kokolattiamatosta ja suuta kuivaavasta ilmastoinnista nauttiessani sillä, että lentäminen olisi todennäköisesti vielä hölmömpää ilmaston kannalta.

   
Vihreät  Vihreät

Julkaisut (RSS) and Kommentit (RSS).

google

google

asus