Mies - neuvolan vaiettu asiakas

Espoon neuvoloissa panostetaan miehiin, tietävät kaupungin sivut kertoa. Aihetta on, vaikka panostus tällä kertaa tarkoittaakin ainoastaan 10-15 isän kutsumista terveystarkastukseen. Ehkä hanke kuitenkin saa myös henkilökunnan miettimään asiaa laajemmin. Omat kokemukseni eivät ole kovin mittavat vaan käsittävät yhden lapsen kanssa käydyt neuvolakeikat, mutta jo niidenkin pohjalta korjattavaa on ja Nousiaisen Jussi on havainnut saman aikanaan.

Jos isä menee lapsen kanssa neuvolaan kahdestaan, homma yleensä toimii ihan hyvin. Jos isä ja äiti menevät, keskustelu käydään äidin kanssa. Älyttömin kokemukseni on hammashoitolasta, jossa olin ikäänkuin kakkospotilaana - keskustelu lapsen suuhygieniasta käytiin äidin kanssa, ja minulta hoitaja kysyi, olinko muistanut pestä hampaani.

Selvää on, että korjaamista on monien isienkin toiminnassa ja asenteissa eikä varmasti monessakaan perheessä ole sellaista tilannetta, että molemmat vanhemmat pääsisivät neuvolaan vaan se kotona oleva, useimmiten äiti, sinne neuvolaan menee. Tässä voisi kuitenkin olla sukupuolivaikutusten arvioinnille aika hyvä tapaustutkimuskohde…

Anna palautetta

   
Vihreät  Vihreät

Julkaisut (RSS) and Kommentit (RSS).