Asiakaspalvelua

Kun on tullut aiemmin soimattua Espoon toimintaa niin kerrotaan julkisesti positiivisetkin uutiset - aihetta nimittäin on. Olen ilmoittautunut Työväenopiston kurssille sekä myös olin varasijalla eräälle toiselle saman alan kurssille. Opistolta tuli äsken puhelu; pääsisin varasijakurssille. Harmittelin vähän asiaa, kun kevät on jo edennyt ja olen ollut sillä toisella kurssilla, mutta oma-aloitteisesti asiakaspalvelija tarjosi että vaihdetaan nämä päittäin - jo maksettu maksu osoitetaan uudelle kurssille ja osallistuminen siirretään siinä samalla. Ehkei siis ensimmäinen ratkaisu asiakaspalvelun haasteisiin ole ottaa konsulttia hätiin.

Asia on sikäli ajankohtainen, että teknisen toimialan asiakaspalvelua ollaan keskittämässä omaan yksikköönsä. Teknisessä lautakunnassa olemme myös olleet tähän enemmän kuin valmiita, koska olemme aika ajoin puuttuneet kuntalaispalalutteen käsittelyyn ja ennen kaikkea siihen kuluvaan aikaan.

Anna palautetta

   
Vihreät  Vihreät

Julkaisut (RSS) and Kommentit (RSS).