Wannabe-kauppa
Kilpailukyky ja tuottavuus eivät ole ensimmäisiä asioita kaupungin toimintaa arvioitaessa eikä kaupungin pidä toimia kuin liikeyritys. Kaupunki on toimija, jonka tulee huolehtia kokonaistaloudellisuudesta ja jonka on perusteltua kantaa vastuuta julkishyödykkeistä.
Käytäntö on usein kuitenkin jotain edellisten väliltä. Tarvitsin työtäni varten tiettyä tilastotietoa, jota kaupunki kokoaa. Sain asianomaisesta virastosta hyvin ystävällistä palvelua, mutta tietoa ei voitu lähettää mailitse sillä se on maksullista. Näin ollen menin seuraavana arkipäivänä virastoon, josta sain tiedon paperilla, mutta jossa minua ei osattu rahastaa. Tiedon kanssa menin sitten yhteispalvelupisteeseen, jossa minua piti rahastaa, mutta jossa tätä ei myöskään osattu tehdä eikä asia selvinnyt vaikka yhteispalvelupisteen virkailija (hyvin ystävällinen) soitti monta puhelua. Sain kuitenkin sitten mainitusta virastosta tiedot sähköisessä muodossa seuraavana arkipäivänä ja samoin (hyvin ystävällisen) puhelun, jossa minulle luvattiin lähettää lasku.
Minulta kului työaikaa matkustamiseen tunti-puolitoista ja haluamani tiedon sain siis kahden arkipäivän päästä sen pyytämisestä. Espoolaisten työaikaakin on kulunut aika lailla. Lisäksi sitä tulee kulumaan sekä Espoon että minun työpaikkani laskunkäsittelyssä. Laskun loppusumma on viisitoista euroa. Mitä olisikaan säästetty, jos olisin saanut tiedon suoraan sähköpostilla sitä pyydettyäni?





February 4th, 2008 at 10:56
[...] Kun on tullut aiemmin soimattua Espoon toimintaa niin kerrotaan julkisesti positiivisetkin uutiset - aihetta nimittäin on. Olen ilmoittautunut Työväenopiston kurssille sekä myös olin varasijalla eräälle toiselle saman alan kurssille. Opistolta tuli äsken puhelu; pääsisin varasijakurssille. Harmittelin vähän asiaa, kun kevät on jo edennyt ja olen ollut sillä toisella kurssilla, mutta oma-aloitteisesti asiakaspalvelija tarjosi että vaihdetaan nämä päittäin - jo maksettu maksu osoitetaan uudelle kurssille ja osallistuminen siirretään siinä samalla. Ehkei siis ensimmäinen ratkaisu asiakaspalvelun haasteisiin ole ottaa konsulttia hätiin. [...]