Syys-lokakuussa on tullut matkapäiviä enemmän kuin kotipäiviä ja verkonkäyttö on ollut nopeaa sähköpostin tsekkausta ja mobiili-Facebookin räpläämistä eikä mitään hyödyllistä tahi tuottavaa.

Matkoista pitää nostaa erikseen kahteen suvaitsevaisuudestaan kuuluu kaupunkiin tehdyt työ- ja lomamatkat. Ensimmäinen on Vancouver, jonka kaupunkisuunnitteluun ja asumiseen olin tutustumassa erään tutkimushankkeen kanssa. Vancouverin kehittyminen on pohjoisamerikkalaisittain developperivetoista; jopa niin, että koko kaupungin on aikanaan perustanut kiinteistökehittäjä.

Kehityksen jälki on kuitenkin hyvää, sillä suunnittelussa on muutamia periaatteita, joista ei tingitä. Kaksi mainittavinta on rakennusoikeuden siirtäminen tontilta toiselle, joka takaa sen että keskustassakin on pientaloasumista (joiden rakennusoikeus on siis siirretty naapurin kerrostaloon) sekä rannan pyhittäminen kaikkien käyttöön. Näiden johdosta kaupungissa ei ole auringottomia pilvenpiirtäjien peilikuiluja ja toisaalta Tyyni valtameri pyyhkii niin kodittomien kuin upporikkaidenkin varpaita ilmaiseksi.

Tietysti äärimmilleen vietynä markkinavetoinen asuminen luo melkoisia anomalioitakin. Vai mitä sanotte asunnosta, joka on ollut valmiina kymmenen vuotta, mutta jota omistajat ovat vuoron perään pitäneet vain sijoituksena eikä kukaan neljästä omistajasta ole nukkunut siellä yötäkään? Sanotte tietysti, että hyvä sijoitus, sillä jokainen omistaja on saanut myydessään tuplasti sen, mitä itse maksoi… Viimeinen hinta oli yli 18 miljoonaa Kanadan dollaria ja nykyinen omistaja aikoo jopa sisustaa asunnon. Kuva on ruokasalista, jonka nurkassa oli lattiasta nouseva viiniteline ja päällä riippuva huone.

Niin ja se toinen kaupunki. Se on Sarajevo, jossa käyminen on ollut pitkäaikainen haave. Odotukset eivät olleet liian suuret.

 

Tämä julkaistiin 17.10.2007 klo 15:50 Pohdintaa, Pääkaupunkiseutu otsikon alla. Voit seurata kommentteja RSS 2.0 uutisfeedistä. You can leave a response, or trackback from your own site.