Yhtenäiskulttuuri
Joskus, en muista milloin enkä oikeastaan miksi, tuuppasin mp3-soittimeen Leevi and the Leavingsin kaksi kokoelmatuplalevyä. Kesällä satunnaissoitto pyöräytti muutaman kappaleen kuultavakseni ja olin myyty. Erityisesti kertosäkeeltään niinkin triviaali biisi kuin Rin-Tin-Tin on kerrassaan tyhjentävä kertomus miesluonteesta (osuutta tähän on kyllä myös sillä, että Egotripin versio kappaleesta antaa ehken jopa alkuperäistä paremmin tilaa sanoitukselle) sellaisena kuin minä sen koen. “Olis pitäny”, mutta se olispitäminen pidetään visusti omana tietona siihen asti, että asia ei enää ole merkityksellinen muualla kuin päänsisäisessä mikromaailmassa.
Oivalluksen merkitys on ennenkaikkea siinä, että minusta on välillä kiva olla osa jotain yhtenäistä kulttuuria - tässä tapauksessa suomalaista melankolista mieskuvaa.
Yhtenäiskulttuuria kävin tänään kokemassa myös asuntomessuilla. Vessaremonttiin ei montaa ideaa tullut, isot ja mielellään harmaat laatat seinään tai lattiaan näyttävät olevan pop. Asumistoiveiden suhteen en taida olla kovin yhtenäinen kulttuurisen viiteryhmäni kanssa (Gösta S. on muuten sanoittanut laittamattomasti tähänkin liittyen!), minusta kun kerrostalo on mitä parhain asumismuoto.
