Woaah! Espoon valtuustotalossa on langaton verkkoyhteys! Vastedes voitte olla yhteydessä valtuutettuihinne vaikka kesken kokouksen, siis muutenkin kuin monolateraalisesti.

Nöyrästi piti palata tänä aamuna töihin, tosin taas vähän kokeneempana ja jotain uuttakin oppineena. Paljon kiitoksia äänestäjille, muille tukijoille, keskustelijoille ja kyselijöille!

Kahdensadan kansanjohtajan joukossa on kaikkien aikojen suurin määrä vihreitä. Vantaan Jokiniemen äänestysalueella vihreät oli suurin puolue – tästä olen oikeasti aivan fiiliksissä; vaikka signaali on varmasti heikko, voi se silti ennakoida parempaa. Parantamisen varaa tietysti aina jää ja monta äärimmäisen hyvää vihreää ehdokasta jäi enemmän tai vähemmän täpärästi ulos pääluvusta.

Tänään jatkuu Espoon kaupunkipolitiikan tekeminen, tosin voi olla että valtuustoryhmän kokouksessa menee aluksi tovi onnitellessa Jyrkiä ja Johannaa .

Me viihdytämme teitä,
ja te viihdytte –
me tunnemme teidät
ja pienet tarpeenne,
olette käyrinä
viraston seinällä.
Sieltä hymyilette
vaan vielä leveämmin hymyilemme me.
(Ote kappaleesta “Me viihdytämme teitä, san. Jarkko Martikainen)

Vaalisirkuksen temput ja teltat alkavat olla nähty ja tyhjennetty. Pääosa suomalaisista äänestää vasta tänään. Kaikkien äänioikeutettujen yhteisissä käsissä on se, millaista politiikkaa Suomessa tehdään ja millaista politiikkaa Suomi tekee maailmalla seuraavat neljä vuotta. Jos suomalaisten muutoshalu on kovin pieni, jatkavat suurten puolueiden suurten ikäluokkien miehet sekä osin vielä iäkkäämmätkin edelleen Martikaisen maalamilla linjoilla.

Olen oppinut ajattelemaan politiikkaa jatkumona, johon vaalit tuovat aina tihentymän. Vaalien välinen aika on kuitenkin pitkä, viime kerran jälkeen Suomi sai naispääministerin ja siitä tuntuu olevan kauan. Puolueille vaalit kuin vaalit mittaavat aina myös ihmisten mielikuvaa niiden onnistumisesta. Ehdokkaiden osalta tietysti vaaleissa tehdään valinnat valtuustoon, eduskuntaan tai presidentiksi, mutta vaaleissa menestyminen ei tarkoita vain läpipääsyä. Vaaleissa menestyneet poliitikot ovat usein vahvoilla puolueen sisäisissä sekä muissakin luottamuspaikkajaoissa – sekä tietysti seuraavissa vaaleissa.

Ensin ratkaistaan kuitenkin nämä vaalit. Äänestäjien tehtävä on nyt päättää, ovatko nämä ilmastovaalit, veropolitiikkavaalit vai typistetäänkö vaali pääministerivaaliksi ja jatketaan kuten ennenkin.

“Liikaa” maksetun opintorahan vapaaehtoiseen takaisinmaksuun on vielä aikaa pari viikkoa. Ellei rahoja maksa maaliskuun loppuun mennessä, ottaa valtio omansa takaisin 15% korolla – selvästi suuremmalla kuin lain sallima ylin viivästyskorko. Tänä vuonna valtio vie näitä opiskelijoiden rahoja kuusi miljoonaa euroa. Sillä maksaisi esimerkiksi tuhannen ammattikorkeakouluopiskelijan koulutuksen koko vuonna. Ei ole minusta ihan oikein moinen.

Työväenliike syntyi aikanaan sekä pakottavaan tarpeeseen että otolliseen aikaan. Adam Smithin ja Anders Chydeniuksen oppien mukaan luotu vauraus oli keskittynyt yksiin käsiin muiden saadessa lähinnä rakkoja. Teollistumisen luoma hyvä tuottavuuskehitys mahdollisti työaikojen lyhentämisen ja lasten hieman tasa-arvoisemman kouluttamisen.

Näistä yli sadan vuoden takaisista ajoista lähtien länsimainen puoluepolitiikka on ollut tietynlaista vastakkainasettelua porvarien ja sosialistien, oikeiston ja vasemmiston, sinisten ja punaisten, välillä. Vasemmalla on aina ollut tärkeää kakun jakaminen, oikealta on muistutettu että kakku pitää myös leipoa ja kannattaakin leipoa mahdollisimman iso kun kerran aloitettiin.

Nyt teollinen aika on kuitenkin muuttunut jälkiteolliseksi. Työpaikat ovat palvelusektorilla ja länsimaat joko teettävät suorittavan työn koneilla tai Aasiassa. Postmodernissa yhteiskunnassa on silti yhä enemmän niitä, joita teollisen ajan kakunjakajat ovat jättäneet pöydän ulkopuolelle ja toisaalta paljon leipureita, jotka mielellään vaihtaisivat reseptiä. Kaikki eivät olekaan sinisiä tai punaisia.

Zygmunt Bauman on esittänyt, että postmodernissa keskeinen politiikan kysymys on yhä useammin ihmisoikeuksien toteutuminen ja mahdollisuuksien tarjoaminen. Minusta vihreillä on selvästi parhaat välineet tähän – vertausta jatkaakseni uusi keittokirja ja reilut ruoka-aineet.

JK. Tämä pohdinta oli karata lapasesta vielä pahemman kerran, yritin toki pitää tekstin kompaktina ja selkeänä mutta välillä sitä aina sortuu teoretisoimiseen…

Kampanjakiire; kulttuurikokemukset vähissä. Siksi H. Luntialan tekstiviestiromaani “Viimeiset viestit” on loistava eikä tarvitse keskittyä pitkää aikaa kerrallaan.

Suomessa on 2484 elävää Kurosta, joka on hyvä nen-päätteinen itämurteiden alueelta oleva sukunimi. Elimäen tarkoituksen mukaan se on noin viidentoista sentin matka, joka jää auton ikkunasta ojennetun käden ja parkkilippuautomaatin väliin. Minusta nimi on aina ollut sangen mukava ja olen sen kanssa viihtynyt, nykyisin sitä käyttää myös vaimo; seikka, josta olen oikein tyytyväinen.

Joskus vitsailin laskevani poliittisen tulevaisuuteni sen varaan, että pääministeri nai tyttöystävänsä ja ottaa tämän sukunimen. Näin meitä olisi kaksi Matti Kurosta Uudenmaan poliittisilla painimolskeilla (muitakin Matti Kurosia muuten vaikuttaa sekä tieteen että taiteen saralla, pitää varmaan joskus yrittää järjestää tapaamista). Nyttemmin nauru on juuttunut kurkkuun uuniperunan folion lailla, kun muutaman kerran päivässä joku kysyy, olenko sukua Susanille ja vain asiallinen Kurosten kotikasvatus estää minua primitiivireagoimasta voimakkaasti. Vaaleihin liittyen tiedän spekuloidun, olenko Susanin entinen mies tai veli tai jotain. En ole.

Tänään otettiin kuitenkin askel jonkun rajan yli, seudulle jonne en uskonut kenenkään Kurosen koskaan joutuvan: Susan Kurosen kirjan kustantaja otti yhteyttä kysyäkseen, tiedänkö mitään siitä, että suomi24.fi:ssä sivuni on linkitetty sellaisen linkin taakse, joka kertoo sivuiltani löytyvän koko Susanin kirjan skannattuna. En tiennyt eikä löydy.

Susan, ole kiltti ja ota vaikka taiteilijanimi jos aiot vielä jatkaa. Me muut 2483 alamme kärsiä tästä aika lailla.

Olin pitkään sitä mieltä, että alkoholiveron alennus oli hyvä asia ja että Suomi oli osin pakotettu siihen. Nyt alkaa näyttää siltä, että olin väärässä. Olen edelleen valmis puolustamaan yksilön oikeutta valita juoko vai eikö juo ja uskon edelleen, että kalliin ja mystifioidun alkoholin liepeen alta nousee aina esiin pimeä kauppa. Silti olisin valmis korottamaan veroa ja siten vaikeuttamaan viinan saatavuutta.

Syitä on kaksi: nähtävissä on, että vanhempien lisääntynyt alkoholinkäyttö on lisännyt lasten huostaanottoja selvästi ja samalla moninkertaisesti lisännyt lasten pahoinvointia. Seuraava iso ongelma tulee siitä, että suurten ikäluokkien eläköityessä työnteko ei enää estä heidän juomistaan ja alkoholiperäiset vaivat, kuten dementiat lisääntyvät.

Keinoina kuluksen pienentämiseen toiminevat varoitustarrojen sijaan parhaiten kaikkien markkinoijien tuntemat pakkauskoon suurentaminen ja hinnan laskeminen – tosin tässä tapauksessa nimenomaan negaationa. Ylioppilasliikkeen taannoinen “mäyräkoirasta sikspäkkiin” -kampanja oli tästä oiva esimerkki. Hinnannostokaan ei välttämättä enää pelasta ongelmakäyttäjiä, mutta ennaltaehkäisee ainakin osan ongelmista. Asiallisesti otettuna alkoholilla on hyviäkin vaikutuksia, mutta terveysjuomaa ei ole sen enempää laatuviinin kuin leijonaviinankaan etanoli.